Olemme asuneet isohkossa omakotitalossa kuusi ja puoli vuotta, joista viimeiset 1,5 vuotta kahdestaan tyttäreni kanssa. Nyt olemme muuttamassa pienempään. En tiedä tarkalleen mihin enkä edes ajankohtaa, mutta muutto on varma ja sitä valmistellaan. Tuntuu, että tämän tekstin tuottaminen ei ole itsellenikäään selvästi hahmotettava kokonaisuus enkä saa aina omistakaan ajatuksistani kiinni. Yrittäkää ymmärtää siis tekstin tahmeus. Vaikka muutos ja muutto ei ole helppo, se on oikea ratkaisu.
Pakkaamisen mestari
Muuttaminen ja tavaroiden pakkaaminen on minulle todella tuttua. Aivan liian tuttua. Olen ex-mieheni kanssa muuttanut todella paljon, milloin putkiremonttia pakoon, milloin isompaan, milloin laittomia vuokrankorotuksia pakoon ja niin edelleen. Koska aloitimme seurustelemaan teininä, meillä on yhteisiä tavaroita suurin osa. Pakkaaminen ja sen organisointi on ollut mun vahvuus ja siksi nämä tavarat olen tottunut pakkaamaan monesti. Tällä kertaa muutto on vaan erilainen kuin aiemmat muutot. Kun muutetaan isommasta pienempään, tilaa tulee olemaan vähemmän, se on varmaa.
Ripotellut tavarat
Keittiön tavaroista minä olen saanut suurimman osan. Olen oikeasti todella vähän edes ostanut mitään keittiöön, vaan niistä suurin osa on tullut mm. sukulaisiltani lahjoiksi jo lapsesta saakka. Olemme tietenkin jo jakaneet 2 vuotta sitten tavaroita niin, että ex-mies on ottanut itselleen tarpeelliset tavarat. Lisäksi olen kalustanut kaksi asuntoa vuokralaisille. Astiani on ripoteltuna näihin neljään eri asuntoon: omaan, exän ja kahteen kalustettuun asuntoon. Koska meillä on lapsen kanssa haave elää yksinkertaisempaa elämää vähemmällä tavaramäärällä, olemme edelleen käyneet tavaroita läpi keittiöstä ja tulleet siihen tulokseen, että vieläkin meillä on liikaa tavaraa keittiössä(kin). Näinpä taas eilen otimme muutaman banaanilaatikon ja laitoimme ylimääräisiä niihin.
Muuttolaatikoihin päätyi
- LAATIKKO: MEHUPULLOJA. Vaikka mehuja varmaan jatkossa tehdään vähemmän, jos ei ole omaa pihaa, toivo elää, että silti mehuja tulisi edelleen keiteltyä. Menevät siis uuden kodin varastoon.
- LAATIKKO: MUOVISIA SÄILYTYSRASIOITA. Karsimme ylimääräisiä säilytysrasioita, kuten pakasterasioita, eväsrasioita, Tupperwaren jääkaappisäilytykseen soveltuvia rasioita ja muutama mehupullo. Nämä menevät yhden sijoitusasunnon varastoon, johon olen kerännyt kalustettaviin asuntoihin meneviä tavaroita. Sieltä voi täydentää nykyisten varantoja (kun kaappitilaa niissä on runsaasti) tai ottaa käyttöön, mikäli joskus on varaa uuteen asuntoon.
- LAATIKKO: PAKASTERASIOITA, MARJAÄMPÄRI JA KEITTOKIRJOJA. Yhden laatikon täytimme ylimääräisillä pakasterasioilla. Pakastimissa on toki edelleen paljon hilloja, yrttejä, kastikkeita ja marjoja niihin säilöttyinä, joten sitä mukaa kun pakastimia tyhjennetään, pakasterasiakaappi taas täyttyy. Nämä menevät uuden kodin varastoon tai kotiin sisälle. On tosiaan taas kysymysmerkki, mitä ja kuinka paljon pakastetaan jatkossa. Suurin osa meidän keittokirjoista on lastenkeittokirjoja. Lapsi haluaa ne säilyttää itsellään, mutta sanoi, että ne voisi jo laittaa laatikkoon odottelemaan meidän uuteen kotiin pääsyä.
Siitä ei kyllä ole montaa viikkoa, kun vein monta laatikollista siihen varastoon, josta voi hakea kalustettuihin asuntoihin tavaraa. Tarjoiluastioita voisi pakata, mutta joulu on edessä ja jos tulee sukulaisia, niin ehkä en niitä vielä kovemmin pakkaile. ”Onneksi” muissakin huoneissa riittää pakattavaa. Muutto lähestyy hiljalleen, mutta kiire meillä ei ole.
Uusi normaali
On kummallista, kuinka sitä kuvittelee, että ”en minä ainakaan tulisi toimeen yhtään vähemmällä”. Mutta sehän ei ole totta. Kaikkeen tottuu. Kun tavaroita on vähentänyt lempeästi eli viemällä tavaraa vaikka varastoon, niin mieli on joustanut paremmin mukana. Pian tavaroiden poissaoloa ei edes huomaa eikä välttämättä muista, mitkä olivat sellaisia, joita ilman ei kuvitellut pärjäävänsä. Uudesta tilanteesta tulee uusi normaali. Itselle kävi mikron kanssa niin. Kun mikro meni rikki, päätin koittaa pärjätä ilman. Ajattelin sen olevan mahdotonta, sillä miten lapsi lämmittäisi välipalansa. Kun aikaa on kulunut, huomaan mikron puutteen ainoastaan niissä tilanteissa, kun sanotaan vaikka reseptissä sanotaan, että ”sulata mikrossa”. Ostaisin mikron, jos jompi kumpi meistä kokisi sen tarpeelliseksi. Tässä hetkessä kumpikaan ei sitä kaipaa.
Samalla tavalla on käynyt monen muun keittiötavaran kanssa. Kun olen vienyt tavaroita sijoitusasunnoille, olen ajatellut, että emmehän me näin pienellä määrällä pärjää kotona tai mistäs nyt tarjoillaan salaattia, kun ei ole kahta identtistä tarjoiluvuokaa ja mitäs sitten, jos haluaisinkin tehdä samana päivänä juuri kaksi piirakkaa? Ja kummasti sitä on pärjätty eikä ole edes tullut mieleen, että ei pärjättäisi. En ole ostanut ”näiden välttämättömyyksien” tilalle mitään ja aivan hyvin menee silti.
Säästetään iloa tuottavat
Meillä on varmasti edelleen vieläkin liikaa tavaraa keittiössä. Mutta uskon, että kun menemme sinne uuteen kotiin (mikä se ikinä onkaan) ja asettelemme astiat sinne, siinä tilanteessa huomataan helpommin, mitkä ovat ne ihanimmat, jotka säästämme omassa aktiivikäytössä. Eli säästämme iloa tuottavat tavarat (KonMari). Olen sinänsä onnekas (vaikka en tässä asuntosijoitustilanteessa ole onnella vaan sisulla), että tavallaan luovun niistä tavaroista, mutta en kokonaan. Ne ovat silti edelleen minun ja käytössäni sitten kun asukas vaihtuu. Tiedostan kuitenkin riskin, että jotain voi mennä rikki tai hukkua. Silti luopuminen sitä kautta on helpompaa.
En tiedä, oliko tässä tekstissä päätä tai häntää. Halusin ehkä vaan jakaa tätä mikä tällä hetkellä on elämässäni iso asia. Kiitos kun luit!
