Tammikuun ruokalista

14,00  sis alv 24%

Osasto: Avainsana tuotteelle

Kuvaus

Tammikuun kahden viikon ruokalista

 

Kuvaus:

Tammikuun ruokalistoista riittää ruokaa kahdeksi viikoksi noin neljälle hengelle. Listoissa on reseptit helppoihin kotiruokiin, joihin on lisätty joitakin sesongin kasviksia. Ruokien valmistamiseen menee usein n. 30 min, mutta mukana saattaa olla aikaa vievä resepti myös. Reseptit ovat yksinkertaisia, sillä yhden viikon lista pikaresepteineen mahtuu yhdelle A4-sivulle: esimerkiksi jos kastike sisältää paljon vaiheita tai raaka-aineita, lisuke on puolestaan yksinkertainen. Ruokalistat ovat monipuolisia: ei pastaa tai keittoa päivittäin. Joka kuukaudelle on oma ruokalistansa, sillä sesongissa olevia kasviksia kannattaa hyödyntää. Kun kasvis on sesongissa, se on silloin halvimmillaan, tuoreimmillaan ja parhaimmillaan ja sen hyödyntäminen on vastuullisuusnäkökulmasta järkevintä. Talvella hyödynnetään lähinnä ulkomaiden sesonkien lisäksi kotimaisia varastokasviksia. Viikon lista sisältää yhden jämäruokapäivän. Ruokalistoissa on normaalisti yksi kasvisruokapäivä, mutta lista on tehty sekasyöjille. Tammikuun ruokalistat sisältävät sesongissa kasviksista tai varastokasviksista mm. bataattia, banaanisalottisipulia ja maa-artisokkaa. Sesongin kasviksia voidaan käyttää useammassa ruoassa, sillä seuraavassa listassa ovat sesongissa osittain eri raaka-aineet, joita käytetään silloin. Tammikuun ruokalistasta oma lempparini on ehkä jauhelihabataattisoselaatikko. Tässä linkki postaukseen, jossa kerrotaan tarkemmin, mitä kaikkea listojen tekemisessä on huomioitu: Ruokalistojen rakentaminen.

Listojen sisältö:

1. sivu
  • viikon ruokalista (7 arkiruokaa)
  • pikareseptit kyseisiin ruokiin
2. sivu
  • kauppalista 1. viikon ruokiin
3. sivu
  • toisen viikon ruokalista (7 arkiruokaa)
  • pikareseptit kyseisiin ruokiin
4. sivu
  • kauppalista 2. viikon ruokiin
5. sivu
  • vinkkejä mm. vaihtoehtoisiin raaka-aineisiin tai valmistusmenetelmiin sekä säilöntään
Tammikuun ruokalista
Tammikuun ruokalistassa sesonkikasviksina mm. banaanisalottisipuli, bataatti ja maa-artisokka.

Miksi ostaisit tammikuun ruokalistan?

  • Saat valmiiksi mietityt kokonaisuudet
  • Saat monipuolisuutta ruokavalioosi: joka ruoka on erilainen (vuodessa 168 eri ruokaa ja iltapalaa)
  • Saat valmiit kauppalistat
  • Saat vinkkejä ylimääräisten raaka-aineiden säilöntään
  • Reseptit ovat helppoja
  • Resepteistä ei löydy liian montaa raaka-ainetta, jotta ne ovat yksinkertaisia valmistaa
  • Säästät rahaa hyvällä ruokasuunnittelulla
  • Kotimaisuusaste on mahdollista toteuttaa hyvin suurella prosentilla
  • Vastuullisuutta on mietitty raaka-aine- ja reseptivalinnoissa
  • Kasvisten määrä on suuri, vaikka lista on sekasyöjille
  • Tutustut mahdollisesti uusiin raaka-aineisiin tai niiden käyttötapoihin
  • Löydät vanhoja, perinteisempiä ruokia uudelleen
  • Opit mahdollisesti uusia asioita säilönnästä
  • Tuet suomalaista pienyrittäjää
  • Näet viikon pikareseptit kerralla yhdeltä sivulta
  • Ruokahävikki on huomioitu: jämäruokapäivä, säilöntävinkit, pakkauskoot
  • Saat keskittyä muihin asioihin, kun ruokasuunnittelu on ulkoistettu

Muut tuotteet:

  1. Iltapalalista (14 iltapalaa)
  2. Ruoka- ja iltapalalista (14 yhteensopivaa ruokaa ja iltapalaa)

Tammikuun ruokalista ladataan pdf-muodossa käyttämääsi laitteeseen kerran kolmen päivän sisällä.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Tammikuun ruokalista”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa Ruokalistablogia!