Joulukuun iltapalalista

7,00  sis alv 24%

Osasto: Avainsana tuotteelle

Kuvaus

Joulukuun kahden viikon iltapalalista

 

Kuvaus:

Joulukuun iltapalalistoista riittää kahdeksi viikoksi noin neljälle hengelle. Listoissa on reseptit helppoihin iltapaloihin, joihin on lisätty joitakin sesongin kasviksia. Iltapalojen valmistamiseen kuluu usein 15 min, mutta on mahdollista, että kestää paljon kauemminkin. Reseptit ovat yksinkertaisia, sillä yhden viikon lista pikaresepteineen mahtuu yhdelle A4-sivulle. Iltapalalistat ovat monipuolisia: ei leipää tai puuroa päivittäin. Jokainen viikko sisältää pääsääntöisesti yhden yksinkertaisen leivontareseptin.

Joka kuukaudelle on oma listansa, sillä sesongissa olevia kasviksia kannattaa hyödyntää. Kun kasvis on sesongissa, se on silloin halvimmillaan, tuoreimmillaan ja parhaimmillaan ja sen hyödyntäminen on vastuullisuusnäkökulmasta järkevintä. .

Joulukuun iltapalalistat sisältävät sesongissa kasviksista mm. persimonia ja satsumaa. Sesongin kasviksia voidaan käyttää useammassa iltapalassa, sillä seuraavassa listassa ovat sesongissa osittain eri raaka-aineet, joita käytetään. Joulukuun iltapalalistasta oma lempparini on kuivatuista taateleista tehty taatelikiisseli vaahdotetulla vaniljakastikkeella.

Tässä linkki postaukseen, jossa kerrotaan tarkemmin, mitä kaikkea listojen tekemisessä on huomioitu: Ruokalistojen rakentaminen.

 

Listojen sisältö:

1. sivu
  • viikon iltapalalista (7 iltapalaa)
  • pikareseptit
2. sivu
  • kauppalista 1. viikon iltapaloihin
3. sivu
  • toisen viikon iltapalalista (7 iltapalaa)
  • pikareseptit
4. sivu
  • kauppalista 2. viikon iltapaloihin
5. sivu
  • vinkkejä mm. vaihtoehtoisiin raaka-aineisiin tai valmistusmenetelmiin sekä säilöntään
Miksi ostaa joulukuun iltapalalista?
  • Saat valmiiksi mietityt kokonaisuudet
  • Saat monipuolisuutta ruokavalioosi: joka ruoka on erilainen (vuodessa 168 eri ruokaa ja iltapalaa)
  • Saat valmiit kauppalistat
  • Saat vinkkejä ylimääräisten raaka-aineiden säilöntään
  • Reseptit ovat helppoja
  • Resepteistä ei löydy liian montaa raaka-ainetta, jotta ne ovat yksinkertaisia valmistaa
  • Säästät rahaa hyvällä ruokasuunnittelulla
  • Kotimaisuusaste on mahdollista toteuttaa hyvin suurella prosentilla
  • Vastuullisuutta on mietitty raaka-aine- ja reseptivalinnoissa
  • Kasvisten määrä on suuri, vaikka lista on sekasyöjille
  • Tutustut mahdollisesti uusiin raaka-aineisiin tai niiden käyttötapoihin
  • Löydät vanhoja, perinteisempiä ruokia uudelleen
  • Opit mahdollisesti uusia asioita säilönnästä
  • Tuet suomalaista pienyrittäjää
  • Näet viikon pikareseptit kerralla yhdeltä sivulta
  • Ruokahävikki on huomioitu: säilöntävinkit, pakkauskoot
  • Saat keskittyä muihin asioihin, kun ruokasuunnittelu on ulkoistettu

 

Joulukuun iltapalalista
Joulukuun iltapalalistassa mm. appelsiinia, satsumaa ja mangoa.

Muut tuotteet:

  1. Ruokalista (14 ruokaa)
  2. Iltapalalista (14 iltapalaa)
  3. Ruoka- ja iltapalalista (14 yhteensopivaa ruokaa ja iltapalaa)

Joulukuun iltapalalista ladataan pdf-muodossa käyttämääsi laitteeseen kerran kolmen päivän sisällä.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Joulukuun iltapalalista”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.