Q&A ruokalistoista
Yleinen

Q&A ruokalistoista

Tällä kertaa ajattelin vastata ruokalistoista tulleisiin kysymyksiin eli tiedossa on question&answer ruokalistoista. Ruokalistoihin liittyviä kysymyksiä on tullut nyt enemmän kuin normaalisti. Vastaan tässä niihin, sillä monella muullakin saattaa olla samoja kysymyksiä mielessä.  Olen aiemmin kirjoittanut blogitekstin, mitä olen ottanut huomioon listoja tehdessäni.

 

Miksi joka kuukaudelle on oma listansa?

Joka kuukaudelle on oma listansa siitä syystä, että suosin sesonkien mukaan syömistä. Kasvisten hyödyntäminen parhaaseen sesonkiin on järkevää sekä ilmastollisesti, maullisesti että taloudellisesti.

Syksyn salaattiaineksia
Syksyllä kokosin itselleni salaatin näistä herkuista.

 

Voiko samaa listaa käyttää muissakin kuissa?

Kyllä. Jos havaitset, että syyskuun listassa on juuri sun lempikasviksia ja haluat hyödyntää niitä ympäri vuoden, mikään ei estä sinua. Vaikka listat on tehty sillä ajatuksella, että syömme vuodenkierron mukaan eri kasviksia eri vuodenaikoina, se ei tarkoita sitä, että sinun olisi pakko toimia samalla tavalla. Kannustan muutenkin soveltamaan listoja ja pitämään niitä suunta-antavina ääriviivoina. Me syömme hyvin harvoin esimerkiksi tomaattia tai kurkkua leivän päällä talvella, vaikka nekin ovat hyviä ja sopivat hyvin yhteen. Usein meillä käytetään leivän päällä jotain sesonkihedelmää, joskus se on avokado tai muu perinteisempi leivänpäällinen, joskus se voi olla persimon tai cantaloupemeloni. Joskus sitä saattaa yllättyä uusista makuyhdistelmistä. Jos haluamme ostaa tomaattia, ei sekään ole kiellettyä. Harvoin tulee niin tehtyä, sillä kun on tottunut syömään sesonkien mukaan, esimerkiksi oma herkkuni tomaatti ei maistu sesongin ulkopuolella juuri miltään. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi toimia samalla tavalla. Tee juuri kuten parhaaksi näet 🙂

Nuudelilounas
Tässä myös kuva syksyltä. Nuudeliwokkiin päätyi sillä kerralla sesongin kasviksista ainakin paprikaa, kesäkurpitsaa ja parsakaalia.

 

Miksi ruokalistat ovat vain kahdeksi viikoksi?

Kun aloin tekemään ruokalistoja kuukausittain, tein päätöksen, että jokaisen kuun lista on kahden viikon mittainen eli jokaisen kuukauden lista sisältää 14 ruokaa ja/tai iltapalaa. Lähes kaikilla meistä on jotkin lempiruoat, mitä haluamme ajoittain tehdä. Lisäksi tilaa on jätetty esimerkiksi synttäreille, ravintolakäynneille ja retkeilylle. Tilaa tarvitaan myös sille, että syö pakastimeen, jääkaappiin ja kuiva-ainekaappeihin kertyneitä ruokia tai raaka-aineita pois. Jos sinulla ei ole tarvetta tälle tilalle, voit hyvin kierrättää saman listan kahdesti kuukaudessa.

Pitsa
Teemme itse pitsaa aika usein viikonloppuisin. Tässä katkarapua, kinkkua ja paprikaa sisältävässä pitsassa on oman maan tomaateista tehtyä kastiketta ja päällä pihalta haettua timjamia.

 

Onko yhden hengen talouksille tulossa omat listansa?

Tulevana kesänä tulee vuosi täyteen ja jokaiselle kuukaudelle on sitten oma listansa. Tämän jälkeen haaveilen tekeväni sellaisen listan, joka olisi sopiva yhden hengen taloudelle ja siinä hyödynnettäisiin joltain osin food preppausta. Tämä kypsyy tällä hetkellä mielessäni, mutta suunnitelmat voivat hyvin muuttua, riippuen muista työkuvioista.

Pyttipannun tuunaus
Valmisruokia listoissa ja meidän ruokapöydässä on harvoin. Joskus niillekin on paikkansa. Usein kuitenkin tuunaan pyttipannua. Tässä kaupan pyttipannuun on lisätty itse kerättyjä ja kuivattuja suppilovahveroita ja oman maan persiljaa.

 

Onko erilaisia allergioita tai erityisruokavalioita huomioitu listoissa?

Valitettavasti ei ole. Allergia- ja erityisruokavaliotapauksissa listoja pitää soveltaa itse. Jos olisi aikaa, tarjoaisin palvelua, jossa voisin räätälöidä oman listan kullekin perheelle tilausten mukaan.

Härkäpapubowlit
Hävikkiruokana teimme härkäpapubowlit. Härkäpapurouheen päälle päätyi erilaisia jämiä. Kullekin oman mieltymyksen mukaan.

 

Kenen tekemiä reseptit ovat?

Saan resepteihin ideat päästäni ja kirjoitan ne ylös. Tämän jälkeen googlaan, että onko joku toteuttanut saman idean. Joskus on monikin ja silloin vertaan useita reseptejä keskenään. Joskus saan lisää ideoita toteuttamiseen tai vaikka maustamiseen. Samalla varmistan, että eihän kellään ole juuri samanlaista reseptiä, ettei minua syytetä kopioinnista. Tämä on käytännössä mahdotonta, sillä reseptikirjoja en selaa ja internetistäkin selaan vain muutaman eniten hakutuloksia saaneen reseptin. Ja jotkin perinnereseptit kuten vaikka hernekeitto ovat käytännössä täysin samoja kaikilla. Lopuksi testaan suurimman osan resepteistäni. Ruokalistoissa pääsen käyttämään luovuuttani ja järjestelmällisyyttäni. Parasta eivät välttämättä ole yksittäiset reseptit, vaan eniten siitä on hyötyä kokonaisuutena.

Hotdogit iltapalaksi
Tyhjensin pakastinta. Sieltä löytyi neljä hotdogsämpylää ja 3 nakkia. Kokeilin tehdä kanelimajoneesia ja se sopi täydellisesti tuonne väliin. Lisäksi viipaloin juuston lisäksi omenasiivuja väliin ja ketsuppiakin taisi väliin lorahtaa.

 

Paljonko listojen ruoat maksavat?

Tämä on aihe, johon aion perehtyä paremmin. En ole itse voinut helposti tätä testata, sillä teen aina seuraavan kuun ruokalistoja. Kun ostan niihin aineksia, en osta kaikkia välttämättä kerralla. Kaikkea ei aina tarvitse testata ja joskus ostan esimerkiksi kuvausteknisistä syistä enemmän jotain kasvista kuin olisi listojen mukaan tarpeen. Kun olen kuukautta edellä listoissani ja jonkin kasviksen sesonki on vasta alkamassa, se voi olla hyvinkin paljon kalliimpi, mitä se olisi juuri sesonkiaikaan. Lisäksi suosin itse normaalisti kotimaisia, lähellä tuotettuja ja laadukkaita raaka-aineita. Joku toinen saattaa ottaa halvimman ja käydä eri kaupoissa tarjousten perässä. Sen tiedän, että kun nelihenkisenä perheenä aloitin tämän, meillä meni kauppaan (mukaan lukien kotitaloustarvikkeet, vaipat jne.) lähes 1000€ kuukaudessa. Kun tein listan, kauppalaskut tippuivat satoja euroja kuukausitasolla, kun pois jäivät heräteostokset, valmisruoat, väärän sesongin tuotteet ja niin edelleen. Aion ottaa haasteen vastaan ja jollain tavalla antaa paremman selvityksen tästä, kuinka paljon listojeni mukaan ostetut ruoat voisivat suunnilleen maksaa.

 

Sosekeitto
Erilaisia sosekeittoja teemme lähes viikoittain. Niillä saa tutustuttua uusiin kasviksiin, ne ovat halpoja ja herkullisia.

 

Miten ruokahävikki on huomioitu käytännössä?

Käytännössä parhaiten ruokahävikki on huomioitu yhdistelmälistassa eli ruoka- ja iltapalalistassa.

  • ruokalistoissa on jämäruokapäivä, jolloin on annettu vinkkejä siihen, miten jäljelle jääneitä valmiita ruokia tai raaka-aineita voisi mahdollisesti hyödyntää
  • olen katsonut pakkauskokoja: minkä kokoisissa pakkauksissa myydään mitäkin tuotteita ja pyrkinyt siihen, että kaikki tai ainakin mahdollisimman suuri osa siitä tulisi hyödynnettyä. Voi olla, että puolet on hyödynnetty ruokalistassa ja toinen puolikas saman viikon iltapalalistassa
  • olen katsonut myös paljonko mikäkin iso juures painaa, tietääkseni paljonko siitä jää mahdollisesti yli ja yrittänyt keksiä jäljelle jäävälle osalle muun käyttötarkoituksen
  • samaa raaka-ainetta, kastiketta tai maustetta on pyritty hyödyntämään vähintään kahdesti, jotta vaikka se olisi sulle uusi, lista antaa vinkkejä siitä, miten sen lopun voisi mahdollisesti hyödyntää
  • annan vinkkejä jäljelle jäävien ruokien tai raaka-aineiden säilöntään tai käyttämiseen
Kasviksia
Katson aina, mitkä kasvikset ja muut raaka-aineet ovat kypsimpiä tai missä tulee päiväys ensin, jotta jokainen raaka-aine tulee hyödynnettyä eikä päädy hävitykseen.

 

Mikä ruokalistoista on paras?

Kyllä mielestäni yhdistelmälista eli iltapala- ja ruokalista on paras ruokalistoista. Siihen olen normaalisti eniten tyytyväinen. Tässä linkki verkkokauppaani.

Q&A ruokalistoista
Ruokalistat sisältävät sesongin kasviksia.

 

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.