Liha sivuroolissa
Vastuullisuus, Yleinen

Pidetäänkö lihapäivä?

 

”Pidetäänkö äiti joka toinen viikko lihapäivä?” kuului kysymys, kun söimme kanakastiketta viime viikolla. En ole tehnyt sinihomejuustoista kanakastiketta aikoihin ja se maistui meistä molemmista tosi hyvälle. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys, mutta päätin ottaa siitä selvää. Emme ole kasvissyöjiä, vaan ihan tavallisia sekasyöjiä ja ehkä siksi kysymys olikin hämmentävä, sillä itse koen, että emme syö määrällisesti paljoa lihaa, mutta syömme sitä kyllä.

 

Mitä tarkoittaa lihapäivä?

Syömmekö ruokia koko päivän, joissa on myös lihaa? Syömmekö ruokia, joissa on vain lihaa? Syömmekö ruokia, joissa on kokolihaa lihavalmisteiden sijaan? Olin aivan pihalla, mistä oli kysymys. Hän selitti, että voisimme syödä oikeasti vain lihaa lounaalla ja päivällisellä, siis esimerkiksi juurikin paistetut broilerinrinnat. Yllätyin vastauksesta, enkä osannut ensin kuvitella sitä, mutta ei se varmaan mahdottomuus olisi. Kyllähän ihmiset herkuttelevat vaikka wings-aterialla tai grillaavat pelkkää makkaraa ketsupilla ruoaksi. Se ei vain ole meille enää tuttua. Mutta ei niin kaukainen ajatus, että se ei olisi toteutettavissa.

Salaatti
Perusruoka sisältää meillä paljon enemmän kasviksia kuin lihaa. Tässä on broilerpihvi salaatissa.

 

Miksi jo ajatuksesta tuli morkkis?

Helsinkiläisissä kouluissa on käsittääkseni siirrytty kasvisruokavalioon ja lihapäivä (jolloin syödään yhtään lihaa) on kerran viikossa – korjatkaa, jos olen väärässä. Asetelman kääntymistä viikottaisesta kasvisruokapäivästä lihapäiväksi ennusteltiin IS-artikkelissa vuonna 2016. Lihan haluaminen ja syöminen ei ole trendikästä. Heti kun tajusin, mitä lapseni ehdotti, mulle tuli morkkis. Mistä se kumpusi? Onko se huono merkki, jos vähän lihaa syövä lapseni haluaa pari kertaa kuukaudessa syödä vain lihaa? Kuuluisiko lapseni himoita vain kukkakaalia? Ei todellakaan. Tämä oli älytön johonkin hyvään äitiyteen ja ihmisyyteen pohjautuva vääristynyt ajatusketju, jonka taltutin hyvin nopeasti. Lapseni saa ikävöidä lihaisaa ruokaa ja se voidaan hänen toiveesta toteuttaa, kun peruspohja on kunnossa. Toteutetaanhan minunkin visioiden mukaan aika moni ruoka meillä, niin lihapäivä on ihan toteutettavissa oleva toivomus.

 

Kasvisruokapäivä

Meillä oli aiemmin viikoittain yksi tai kaksi kasvisruokapäivää. Kun aloin tehdä listoja perheellemme, päätin silloin suuntaviivana, että vähintään yksi päivä viikosta on kasvisruokapäivä. Ruokien keksiminen oli helppoa, kun alkuun pääsi. Meillä on aina rakastettu erilaisia kasvissosekeittoja, niin niitä oli helppo varioida, jos ei muuta keksinyt. Toki myös muista tutuista ruoista tehtiin kasvisversioita tiputtamalla liha pois ja korvaamalla se vaikka linsseillä, pavuilla tai vaikka soijarouheella. Kun siitä tuli säännöllinen asia, siitä muodostui tapa ja nykyään kasvisruokapäiviä ei tarvitse viikkoon aikatauluttaa, vaan niitä tulee huomaamatta enemmän kuin niitä päiviä, jolloin lihaa on kasvisten joukossa.

 

Nakkinuudelikeitto
Tein olosuhteiden pakosta nakkinuudelikeiton sijoitusasunnolla, kun ei siellä ollut silloin kasviksia kaapeissa. Hyväähän se oli!

 

Vähälihainen ruokavalio

Suurempi muutos on tapahtunut lihan määrässä. Hiljalleen liharuokapäivien määrä ei ole kovinkaan paljoa vähentynyt, mutta lihan määrä liharuoissa on vähentynyt huomattavasti. Jos ostan vaikka kinkkusuikaleita, en käytä niitä yhteen enkä kahteen ruokaan. Kinkkusuikaleista kolmasosan laitan vaikka perunalaatikkoon, josta syömme pari päivää, toisen kolmasosan vaikka lasagnetteen, josta syömme pari päivää ja loput ehkä pakastan ja käytän myöhemmin vaikka piirakkaan tai pitsaan. Vaikka lihaa on ruoissamme aika usein, osa lihasta on korvattu esimerkiksi kasviksilla, kasvisproteiinivalmisteilla tai juustolla. Siksi termi vähälihainen ruokavalio kuvaa meidän ruokavaliota tällä hetkellä parhaiten. Jos ostamme lihaa vain lihapäivää varten, voimme muina päivinä kompensoida sitä syömällä pelkkää kasvisruokaa.

 

Mikä on motiivi?

Syömme lihaa vähemmän, koska sen tehotuotanto tuntuu pahalta. Voisin syödä enemmän vaikka riistaa, mutta niitä myydään harvoin ja ne on pakastatettu esimerkiksi 400-500 g paketteihin, joka on meille järkyttävän paljon. Ja pakastettua tuotetta en sulata ja pakasta uudelleen, se on selvä. Jos ne olisivat vaikka 75 g tai 100 g paketeissa, ostaisin ehdottomasti! Tai tuoreena toki voisin ostaa isomman määrän, jonka voisin jakaa pieniin ja sitten vasta pakastaa. Lihan mausta pidämme molemmat edelleen. Pohjalla on varmasti arvo vastuullisuudesta enemmän kuin vaikka ympäristöstä tai terveydestä. Jos ostan vaikka yhden lihapaketin viikossa, valitsen sen, minkä uskon olevan vastuullisin valittavissa olevista vaihtoehdoista. Ja sitten syömme sen hyvällä omatunnolla. Itse en innostu siitä, että erilaisia lihankorvikkeita tuodaan ympäri maapalloa tänne ja siitä syntyy paljon päästöjä. Mieluummin syön mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja ja mielellään sesongin mukaisia kasviksia ja kasvisproteiinivalmisteita.

 

Mikä on tavoite?

Onko tavoite päästä kokonaan kasvisruokavalioon tai vegaaniksi? Ei. Ei mulla ole tavoitetta tämän asian suhteen. En usko ehdottomuuteen ja liikoihin rajoituksiin missään suhteessa. Tällä hetkellä tämä ruokavalio tuntuu sopivalta ja jos se tarve tai tilanne muuttuu, niin sitten sitä muutetaan. Elämästä ei kannata tehdä itselleen liian hankalaa. Elämä ei ole joko-tai, elämä on sekä-että.

 

Liha sivuroolissa
Liha näyttelee meillä nykyään sivuroolia. Voisiko se joskus olla pääroolissa tai jopa ainoana näyttämöllä?

 

Lihapäivä.. mitä voisimme syödä?

Kun oikein mietin asiaa, niin havaitsin, että mun oli todella hankala keksiä sellaisia ruokia, joissa on vain lihaa. Jos teen vaikka jauhelihakastikkeen, siinä voi olla pienempi osa jauhelihaa ja suurempi osa vaikka soijarouhetta ja linssejä, vaikka perinteisesti se tehtäisiin vain jauhelihasta. Mun täytyy oikein kääntää ajatus yksinkertaisemmaksi. Voi olla, että tämä oli ohimenevää huumaa ja lapsi on jo unohtanut toiveensa, mutta ihan mukava oli pohtia sitä, miten omat ajatukset lihan suhteen ovat muuttuneet kestävimmiksi. Muutos on tapahtunut hiljalleen ja huomaamatta. Mitä sitten voisimme syödä?

  • wingsit
  • broilerinrinta
  • kokonaisena grillattu/savustettu/paistettu kala
  • uunimakkara (unohdettu lapsuusherkku)
  • jauhelihapullat/-mureke/-pihvit
  • jauhelihakastike
  • nakkikastike (tähänkin aina laitetaan kasviksia, voisimme koittaa tehdä vain nakeista)

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.