Persimoni leivällä
Säilöntä

Persimoni on yksi lempparihedelmistäni

Lempihedelmäni

Persimoni on yksi lempparihedelmistäni ja odotan alkusyksystä sitä hetkeä, kun persimoneja alkaa ilmestyä kaupan laareihin. Persimonien sesongin lisäksi odotan meloneja (etenkin cantaloupe) ja ananaskirsikoita, joita popsin sellaisenaan. Mango, papaija ja nektariini kuuluvat myös suosikkeihini, mutta niiden sesonkeja en odota samalla innolla kuin edellä mainittujen. Persimoni on virallisesti marja, mutta sitä käytetään kuten hedelmiä, joten itse pidän sitä hedelmänä.

Persimonit
Lempparihedelmäni persimonit ovat nyt sesongissa: halpoja ja hyviä. Rauma-aiheinen astiapyyhe Sisustustalo Kodinonnesta.

 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kotimaisten kielten keskuksen kielitoimiston ohjepankki ruoka-alan vierassanoista kertoo seuraavaa:

kaki (Diospyros kaki) eräs alkuaan itäaasialainen puu; sen tomaattia muistuttava, tavallisesti oranssinkeltainen hedelmä.

persimoni Etelä-Euroopasta tuotavien kakien kauppanimi.

sharon Israelista tuotavien kakien kauppanimi.

Persimoni on siis useimmiten Espanjassa, sharon Israelissa ja kaki Aasiassa, esimerkiksi Kiinassa tai Japanissa kasvanut hedelmä. Käytännössä hedelmä on kuitenkin sama. Ne eroavat toisistaan erittäin vähän, kuten persikat ja nektariinit, joiden maussa ei ole oikeastaan juuri eroa. Persimoneilla on myös kaksi yleisesti käytössä olevaa sanamuotoa ja kirjoitusasua: persimoni ja persimon. Kun siis etsit reseptejä, voit käyttää useampaa hakusanaa samalle hedelmälle: persimon, persimoni, kaki ja sharon. Minä syön eniten Espanjasta tulleita persimoneja, sillä niiden matka Suomeen on lyhin. Maun takia voin syödä mitä vain niistä.

 

Persimoni – ulkomuoto ja maku

Kypsän persimonin kuori on oranssi ja hedelmäliha on keltainen. Kuori on ohut, se muistuttaa hieman tomaatin kuorta. Kuoreen ja hedelmälihaan voi ilmaantua mustia pilkkuja, kuten banaaniin. Ohuen kuoren voi syödä tai kuoria pois. Kovemman, kiinteämmän, juuri ja juuri kypsän persimonin kuoriminen onnistuu kuorimaveitsellä, kunnolla kypsän onnistuu paremmin hedelmäveitsellä. Kypsän hedelmän kuori joustaa ja hedelmä tuntuu hieman pehmeältä. Jos persimoni on liian raaka, sen maku on kitkerä. Raaemman persimonin hedelmäliha on myös kovaa ja kuivaa. Mitä kypsempää hedelmäliha on, sitä kiiltävämmältä se näyttää ja se tulee jopa hieman läpikuultavaksi, jopa geelimäiseksi. Sanoisin, että juuri ja juuri kypsän persimonin maku maistuttaa juuri ja juuri kypsän nektariinin makua ja rakennetta, kun taas kunnolla kypsä on hyvin makea ja muistuttaa ehkä eniten kypsää luumua, mutta on makeampi. Persimoni kypsyy huoneenlämmössä.

Persimoni leivällä
Persimoni sopii leivän päälle yhtä hyvin kuin kurkku tai tomaatti.

Mihin minä käytän persimoneja?

En osta talvella välttämättä salaattia, tomaattia ja kurkkua, vaan sesongissa olevia hedelmiä ja käytän niitä salaattina kurkkupalojen tapaan. Persimoneja syödään myös pelkiltään, mutta tosiaan liian kypsä voi olla jopa liian makea ja liian raaka kitkerän makuinen. 7-vuotias tyttäreni oli sunnuntaina syönyt yhden aamupalaksi, kun minä vielä nukuin. Eilen pilkoin persimonia porkkanaraasteeseen omenamehun kanssa. Raasteesta tuli hyvän kostea ja makea. Käytän persimoneja siihen, mihin muitakin hedelmiä: smoothien sekaan, puuron päälle, rahkaan tai vaikka lettujen päälle paloina. Käytän hedelmiä myös leivän päälle siivutettuina ja siihen ne sopivatkin erittäin hyvin. Persimoneja käytän myös erilaisiin lämpimiin ruokiin tuomaan makeutta.

Koska persimonit ovat sesongissa ja ne maistuvat hyviltä, haluan säilöä niitä makuja nautittavaksi myöhemminkin.

 

Joulumuistamiset

Koska persimonit ovat sesongissa ja ne maistuvat hyviltä, haluan säilöä niitä makuja nautittavaksi myöhemminkin. Olen jakanut sitä iloa myös ystäville joulumuistamisina useampana vuonna. Teen varmasti tänäkin vuonna tätä herkkua. Sitä voi laittaa tarjolle juustotarjottimen kanssa, syödä puuron seassa, köyhien ritarien kaverina tai vaikka vaniljajäätelön kanssa. Tässä on yksi yksinkertainen resepti:

Persimonikanelisose

1 kg persimoneja                       1. KUORI, POISTA KANTA JA LOHKO.
1/2 dl vettä
3 tl kanelia                                  2. LISÄÄ KATTILAAN, ANNA KIEHUA HILJALLEEN 5-10 MIN, SEKOITTELE.

            1. SOSEUTA PEHMENNEET PERSIMONIT SAUVASEKOITTIMELLA.

3 dl hillosokeria                         4. LISÄÄ, SEKOITA, ANNA KIEHUA HILJALLEEN VIELÄ 5-10 MIN.

            1. JOS ON VAAHTOA, KUORI.
            2. LISÄÄ KUUMENNETTUIHIN LASIPURKKEIHIN TAI LAITA MUOVIRASIOIHIN PAKASTIMEEN.

Suosittelen

Persimoni on niin monikäyttöinen, että sitä hyödynnetään ahkerasti ainakin marraskuun ruoka- ja iltapalalistassa. Lisää persimonreseptejä sieltä siis, mm. uunijäätelöön, rahkaan ja pitsaan. Ja hilloa tai sosetta tosiaan kannattaa tehdä, jotta saa nauttia kyseisen hedelmän mausta vielä kuukausia sen jälkeenkin, kun se on poistunut sesongista. Jos et ole vielä maistanut persimonia, niin suosittelen ehdottomasti testaamaan.

Lokakuun iltapala- ja ruokalista
Lokakuun iltapala- ja ruokalistoissa on lisää persimonireseptejä.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *