Possu-mansikkasalaatti
Ruoanlaitto, Vastuullisuus

My Foodday

My foodday paljastaa, miten säästäväinen olen, sillä en tykkää ruokahävikistä. Kun pidämme listan ulkopuolisia päiviä, ne ovat minulle ihanan luovuuden aikaa. Olen innoissani, kun keksin ”tyhjästä”, erikoiselta kuulostavan ruoan, mutta joka yllättäen toimii hyvin. Olen nyt käynyt kunnolla kaupassa kaksi viikkoa sitten, sillä nyt on marjastusaika ja olen koittanut tyhjentää pakkasta. Haluan, että pakkanen on järjestyksessä ja kesällä varmistan, että viimeisetkin tulee syötyä, jotta mikään ei ole pakkasessa yli vuotta. Kesällä syödään siis viimeiset marjat ja lihat, valmiit ruoat ja muut pakastimeen päätyneet. Koska teen hilloja ja mehuja sekä pakastan marjoja pelkiltään, tarvitsen tyhjiä rasioita ja tilaa.  Jotta saan tarpeeksi tyhjiä rasioita, suunnittelen seuraavan ruoan viimeistään edellisen ruoan valmistuksen aikaan. Eilen alkuillasta päätin, että lounaaksi tehdään tänään salaattia ja sitä varten otin sulamaan yhden valmiiksi paistetun possunpihvin pakkasesta jääkaappiin ja pari pekonisiivua, jotka olin rullannut ja pakastanut pienessä suljettavassa pussissa.

 

Sunnuntaiaamupäivä – my foodday

Söin aamiaiseksi 9.30 muutaman vadelman ja vettä, sillä aamuisin minulla ei ole ruokahalua. Kaappasin pakkasesta hiivaleipää joko iltapalaksi tai täydentämään salaattilounasta. Otin myös blenderiin valmiiksi pakastamiani hedelmiä: banaanisiivuja, sokeritonta luumusosetta ja vesimelonipaloja, joista ajattelin tehdä pienen välipalan myöhemmin. Banaania ja vesimelonia voi pakastaa, mikäli käyttää niitä esim. smoothieen, mutta en söisi niitä enää sellaisenaan. Olin siis edellisenä päivänä ajatellut, että syömme lounaaksi salaatin, sillä olen laittanut kasvimaalle salaattia ja se kasvaa niin hyvin, että sitä on hyvä kuluttaa, sillä sitä ei voi pakastaa ja menemme ensi viikoksi mökille. Teimme aamupäivällä pihahommia ja sen päätteeksi keräsimme salaatit kasvimaalta puolenpäivän jälkeen. Leikkasin pekonisiivut pieniksi paloiksi ja paistoin ne pannulla, pesin ja revin salaatit suoraan lautasille ja leikkasin possunpihvin pieniksi kuutioiksi. Jääkaapissa oli puolikas mozzarella, jonka siivutin mukaan. Salaattiin päätyi myös suolapähkinää. Meillä on omassa pihassa myös hieman mansikkaa, joten keksin tyttären kanssa hakea sitä joukkoon ja tytär innostui vielä hakemaan kourallisen punaviinimarjoja (jotka sopivat muuten tosi hyvin kyseiseen salaattiin). Emme kaipaa salaatinkastiketta normaalisti lisukesalaattiin, mutta mikäli syödään salaattia ruoaksi, silloin laitamme kastiketta. Meillä oli kaapissa Ranch-salaatinkastiketta ja lisäksi nostin pöytään paahdetun seesamiöljyn, jota oli jäänyt elokuun ruokalistan testaamisen seurauksena yli. Itse valitsin seesamiöljyn ja se sopi todella hyvin mielestäni kyseisen salaatin kaveriksi. Vastapäätä istunut henkilö dippasi mansikoita seesamiöljyyn, kun oli kuulemma niin hyvä yhdistelmä. Itse en nyt ihan tähän sentään lähtenyt.

Possu-mansikkasalaatti
Lounassalaatti pakastimeen laitetuista possunsuikaleista, oman maan mansikoista ja salaateista sekä pähkinöistä ja juustosta.

Sunnuntai-iltapäivä – my foodday

Ruokailun jälkeen laitoin jääkaappiin loput salaatinlehdet ja punaviinimarjat. Päätin tyhjentää jääkaapista yhden kevätsipulin, toiseksi viimeisen ruokakerman sekä sulatejuuston lopun ja tehdä niistä kanakastikkeen illemmalla. Otin siis kanapaketin pakkasesta. En vielä päättänyt, käytänkö jääkaapista viimeiset perunat ja porkkanat vai käytänkö riisiä. Välipalaksi voitelin hiivaleivät juustolla ja käytin siihen viimeiset margariininrippeet. Lisäksi blenderissä valmistui pirtelöä. Saattaa kuulostaa eksoottiselle yhdistelmälle, mutta sinne upposi siis maitoa, vaniljajäätelöä, luumusosetta, banaaneja ja vesimelonia. Toki join myös vettä, sitä kuluu pitkin päivää.

 

Sunnuntaialkuilta – my foodday

Vein lapsen syntymäpäiville, jossa he saivat hampurilaisateriat. Tein riisiä ja kanakastikkeen, johon käytin viimeisen kevätsipulin, yhden valkosipulinkynnen, teriyakikastiketta, loput sulatejuustosta ja juustokermaa. Salaatinlehtiä löytyi jääkaapista ja pilkoin tomaatinpuolikkaan kahdelle lautaselle. Toisen puolikkaan säästän huomiselle, jotta saamme vielä huomenna salaatin kaveriksi tomaattia. Normaalisti joisin päivällisellä maitoa, mutta nyt jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Yksi yhden hengen annos laitettiin rasiaan odottamaan huomista työpäivää ja loppu jäi jääkaappiin odottamaan huomista lounasaikaa.

 

Sunnuntai-ilta – my foodday

Iltapalaksi lapsi söi eilen keitetyn ruispuuron, johon olin maapähkinävoin, suolan, voin ja sokeriripauksen lisäksi kaapinut viimeisen teelusikallisen Nutellan lopusta. Mukaan laitettiin myös tyttären keräämät punaviinimarjat ja hän joi viimeisen lasillisen maitoa, nyt sekin saatiin kulumaan. Loppuun kulutettiin myös toissailtana mustikkaretken jälkeen tehty mustikkapiirakka, jossa oli vaniljakastike kermaviilikerroksen sijaan. Minulle jäi hyvä mieli, että saimme kulutettua jääkaapin niin tyhjäksi. Kolme kananmunaa jäi, mutta niissä on päiväystä vielä reippaasti jäljellä. Syömme huomenna lopun ruoan ja salaatit. Perunat ja porkkanat voimme ottaa mukaan mökille, kuten myös kolme pientä vichypulloa. Jääkaappiin jää hyvin pitkälti vain ruoanvalmistuskastikkeita yms., voi, hiiva ja yksi ruokakerma. Ajoitan jääkaapin tyhjentymisen niin, että minun ei tarvitse heittää ruokaa hukkaan tai jättää kotiin mädäntymään ja heittää sitten pois, kun palataan. Joku varmaan ihmettelee, eikö ole raskasta, että ei ole mitään valmiina, kun tulemme kotiin. Meillä on aina pakkasessa ruokaa, joten jos en jaksa käydä kaupassa tai tuoda mökkiviikon jämiä, niin saan pakkasesta sulatettua seuraavan päivän ruoat. Jos siltä tuntuu, että haluan jotain valmista, niin voin vilkaista myös Resq Clubin tarjonnan.  Huomenna kerätään oman maan mansikoita mökille mukaan ja taidan pyyhkiä jääkaapin kunnolla ennen lähtöä. Sellainen oli my foodday! Usein teen esimerkiksi viikon listan mukaan ja viikon sovellan, jolloin syödään jämiä ja pakastettuja ruokia.

Millasia ajatuksia sulle heräs tästä?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.