#Montakopäivääsatasella
Ruokahävikki, Ruokasuunnittelu, Talous, Vastuullisuus

#MONTAKOPÄIVÄÄSATASELLA -HAASTE

#Montakopäivääsatasella -haaste loppui osaltani hieman alle kuukaudessa. Olen tähän kerännyt ajatuksia ja oivalluksia noiden viikkojen varsilta. Haasteeseen otti osaa ilahduttavan moni. Haasteessa koitettiin pärjätä mahdollisimman monta päivää sadalla eurolla. Ostoksiin laskettiin vain ruokakulut, muut talouden kulut sai jättää laskujen ulkopuolelle.

#montakopäivääsatasella
Osallistu Instagramissa Ruokalistablogin sivuilla #montakopäivääsatasella -haasteeseen.

Meillä on vaikutusvaltaa elämäämme

Loppukesästä havahduin siihen, että kun joku kertoo onnistuneensa säästämään paljon rahaa kohtuullisen lyhyessä ajassa tai kuukausitasolla, kritisoidaan sitä, että helppohan tuon on, kun hänellä on rikas mies, vanhemmilta saatu omistusasunto, olemattomat elinkustannukset tai helppo elämä. Usein unohdetaan se, että meillä jokaisella on toki omat haasteemme, mutta joka ikinen päivä teemme valintoja, jotka vievät meitä kohti onnellista ja hyvää elämää tai onnetonta elämää. Kyse ei ole vain, millaiset ulkoiset puitteet on. Toki jokaisen meistä elämässä tapahtuu järkyttäviä, surullisia, vaikeita tai muuten elämää horjuttavia asioita, emme voi hallita täysin elämäämme. Mutta olen kyllästynyt siihen puheeseen, että meillä ei olisi minkäänlaista vaikutusvaltaa omaan elämäämme. Jokainen päivä valitsemme tiettyjä asioita tai jätämme valitsematta. Myös valitsematta jättäminen on valinta.

Joka ikinen päivä teemme valintoja, jotka vievät meitä kohti onnellista ja hyvää elämää tai onnetonta elämää.

 

Kuukausitason budjetointi kiinnostaa

Olen kiinnostunut budjetoinnista kuukausitasolla ja halusin haastaa itseni. Tiedän, että kauppaan menee paljon ylimääräistä rahaa, nyt kun en itse elä listojen mukaan, sillä teen edellisessä kuussa seuraavan kuun listat. Reseptit eivät välttämättä toimi heti ensimmäisellä yrityksellä ja joitakin raaka-aineita tulee ostettua liian paljon. Lisäksi kuvaamista varten ostan kaikki samalla kertaa, mutta en ehdi kuitenkaan kaikkia kasviksia hyödyntämään juuri niihin tarkoitettuihin ruokiin heti. Kun kaupasta haetaan raaka-aineita usein, samalla on tilaisuus ostaa myös jotain tarpeetonta. Ystäväni ihmetteli keväällä, kun vei minut kauppaan, että enkö osta listan ohi mitään herkkuja. Huomautin, että omenat eivät lukeneet listassani, ne olivat mielitekoni. Olen kyllä siis aika hyvä pysymään suunnitelmassa, mutta aina ei sitä listaa ole nykyään mukana. Välillä haaveilen, että saisinpa taas elää listojen mukaan! Reilu puolen vuoden päästä listat on tehty ja varmasti palaan itse listojen suurkuluttajaksi ja poikkean niistä silloin kun huvittaa.

 

Mulla oli hyvät lähtökohdat halvalla elämiseen

On ollut elämäntilanteita, jolloin perheellämme on kulunut ruokakauppaan + bensaan 1 000€/kk. Toisaalta myös hyvin pienellä on tultu toimeen. Halusin testata, että mihin venyn, jos käytössä on vain 100€. Minulla on siis kaksi suurta pakastinta, joissa oli mm. marjoja, hilloja, kasviksia, hedelmiä, valmiita ruokia, leipiä, pullaa, jäätelöä, taikinaa ja joitakin valmisruokia. Näitä pakastimessani on joka tapauksessa. Lisäksi minulla on aikaa, taitoa ja intoa tehdä ruokia alusta asti itse, jolloin säästän rahaa, kun en joudu ostamaan valmislihapullia tai vihannessekoituksia. Puolellani oli myös se, että tiedän suunnilleen, mitkä kasvikset olivat sesongissa, joten niiden suhteen tiesin, mitä saisi halvalla.

#Montakopäivääsatasella
Halparuokakirjasta löysin hyviä ruokavinkkejä: tein haasteen aikana mm. Tonnikalamozzarellapastan ja Korvapuustipuuron. Halparuokakirjan voi ostaa Satokausikalenterin sivuilta. Kuva on otettu Sisustustalo Kodinonnen vanhassa myymälässä.

 

#MONTAKOPÄIVÄÄSATASELLA -haasteessa selvisin 28 päivää

Selvisin #MONTAKOPÄIVÄÄSATASELLA -haasteessa 28 päivää. Täytyy sanoa, että toisaalta yllätin itseni, kuinka helposti onnistuin pärjäämään niin pitkälle. En tehnyt kompromisseja sen suhteen, että olisin ostanut yhtään halvempia tuotteita kuin normaalisti. Esimerkiksi ostin MSC-sertifioitua eli vastuullisesti kalastettua tonnikalaa hintaan 2,75€, vaikka vieressä olisi ollut 0,89€ maksava vastaava tuote. Kävimme myös hakemassa pitsan ravintolasta, söimme herkkuja, veimme tuliaisia ja meillä kävi kavereita. Toki ihana äitini halusi täydentää jääkaappiamme pariinkin kertaan ja ystäväni osti erään illan herkut meille.

 

Olisiko pitänyt päästä vielä pidemmälle?

Toisaalta olen yllättynyt siitä, kuinka huonosti pärjäsin. Tähän ajankohtaan osui minulle hankalia päiviä henkilökohtaisessa elämässä ja en välttämättä jaksanut keskittyä haasteeseen kunnolla ja herkkuja tuli ostettua paljon enemmän kuin olisi ollut muuten ”tarpeen”. Olen myös yllättynyt siitä, että haaste on ohi ja en kertaakaan leiponut leipää, tein vain kerran kiisseliä, pakastimessa on vielä paljon valmiita ruokia enkä ehtinyt kyllästyä. Myös hedelmiä ostettiin erittäin yksipuolisesti, sillä viimeiset omat kirsikkatomaatit kypsyivät sisällä ja kaipasivat vierelleen etyleenipitoisia kasviksia. Ostimme siis hyvin pitkälti päärynöitä ja omenoita. Ne ovat toki sesongissa ja niissä ei ole mitään vikaa. Viikot eivät yllättäen tuntuneet siltä, että olisin jäänyt jostain paitsi. Ostimme hyvin pitkälti sitä, mitä teki mieli, mutta se oli vaan etukäteen suunniteltua. Toisaalta ajattelin, että päästinpäs itseni helpolla, kun olisihan tässä ollut aineksia pärjätä vielä paljon pidemmälle.

Satasella
Satasella pärjäsi yllättävän pitkälle. Olisiko pitänyt päästä vielä pidemmälle?

 

Itseä vastaan kilpailu on paras kilpailu

Tavoitteeni oli, että kilpailisin itseäni vastaan ja toivoin, että jokainen haasteeseen osallistuja tekisi samoin. Ei meidän ole järkeä kilpailla keskenämme, sillä meidän elämäntilanteet, taustat, taidot, mielenkiinnonkohteet, elämäntilanteet ja perheet ovat aivan erilaisia. Koin joka tapauksessa voittaneeni itseni ja vastaavaa palautetta sain myös usealta haasteeseen osallistuneelta henkilöltä. Oli ilo seurata muiden matkaa. Haasteeseen saa edelleen osallistua ja voi haastaa itsensä toiseen erään ja katsoa pärjäisikö tällä kertaa pidempään.

 

Fiilikset haasteesta

#MONTAKOPÄIVÄÄSATASELLA -haasteen tekeminen tuntui jopa hieman nolottavalta. Paljastin itsestäni paljon ja kuitenkaan en koe antaneeni oikeaa kuvaa meidän normaalista ruokailusta. Tai onhan se kuva oikea, se oli vain sellaisen kuukauden kuvaus, jossa elämä oli haastavampaa. Nolottavaksi sen teki se, että halvalla eläminen on harvemmin sellainen asia, josta kovin ylpeillään. Haluan saada rahaa säästöön ja sijoituksiin, haluan kuluttaa vastuullisesti ja käyttää kaiken, minkä ostan. Marraskuun ruokabudjetti on paljon suurempi, sillä aikaa on töiden takia vähemmän ja joudun varmasti ostamaan puolivalmiita tai valmiita paljon enemmän. Havaitsin myös, että minulla ei ole oikein taitoja etsiä punalapputuotteita. Etsin, että ilmoitetaanko niistä ja yritin löytää, onko jokin säännönmukaisuus, milloin hävikkipussit ilmestyvät kauppoihin tai koska kannattaa etsiä punalaputettuja tuotteita. Opin sen, että en tiedä asiasta lähes yhtään mitään. Olipahan kokeilu!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.