Marja-aronia
Lapset, Piha ja puutarha, Säilöntä

Miten meillä on innostettu keräilyyn ja säilöntään?

Tulin eräänä päivänä kotiin ja yllätyksekseni löysin keittiöstä 1,5 litraa marja-aroniaa. 8-vuotias oli ollut muutaman tunnin yksin kotona ja hänellä oli mahdollisuus tehdä mitä hän halusi (mainittakoon, että miellä on omakotitalossa kiipeilyteline, hiekka-alue ja leikkimökki, sisältä löytyy askartelutarpeita, pelejä, kirjoja, on joogaliinaa ja puolapuut). Ja kaikista maailman asioista hän halusi poimia marjoja. Toki hän ehti tekemään paljon muutakin, sillä marjat ovat aika isoja ja niistä saa nopeasti litroja kerättyä. Ei tämä ennenkuulumatonta ole, mutta kyllä se yllätti! Kysyin Instassa, että pitäiskö postata tästä aiheesta, kun on niin vähän tullut päivitettyä blogia ja ihanan paljon sain vastauksia. Nämä on siis toiminut meillä, en tiedä, toimiiko teillä. 🙂

Marja-aronia
Mun keräämänä marja-aroniat (ja kaikki muut) sisältäis paljon roskaa, mutta lapsi kerää siististi.

 

Oma esimerkki

Mä näytän esimerkkiä siitä, kuinka ollaan aktiivisia ja tehdään asioita monipuolisesti, olosuhteista riippumatta. Kaatosateessa voi mennä poimimaan oman pihan punaherukoita, paahtavassa helteessä voi kantaa kalusteita toiseen kerrokseen, lähes tyhjän tilin kanssa voi nauttia kulttuurista vaikka museossa ja eronneena voi ottaa uuden sijoitusasuntolainan. Mulle on tärkeää lähiruoka, sen keräily ja säilöntä, joten kyllä ne itselle tärkeät asiat välittyy jälkipolvillekin, kunhan ei tee siitä negatiivista asiaa. Mulle henkilökohtaisesti on ollut tärkeää innostaa myös sellaisiin asioihin, jotka ei oo mulle itselle tärkeitä, mielenkiintoisia tai tuttuja. En halua, että lapsen mielenkiinnon kohteet muodostuvat vain omien mielenkiinnon kohteitteni mukaisiksi.

 

Jokaiseen asiaan mukaan

Vanhemman ei tarvitse toimia ohjelmatoimistona. Tehdään asioita, joita muutenkin aikuisten elämään kuuluu ja otetaan lapset niihin asioihin mukaan. Ja välillä vaihdetaan. Aikuiset osallistuvat niihin asioihin, mitkä lapsia kiinnostavat tai lasten elämään kuuluvat. Välillä voidaan koittaa yhdessä jotain sellaista, joka ei kuulu kenenkään mielenkiinnon kohteisiin tai on muuten uusi asia. Aikuisten ei tarvitse tehdä kaikkea täysin lasten tasolla eikä lasten täysin aikuisten tasolla, vaan riittää että on läsnä ja osoittaa kiinnostuksen sitä toisen asiaa kohtaan. Se oikeasti riittää ja on todella paljon. Meillä on otettu mukaan mustikkametsään reilu 1-vuotiaasta asti, istumaan mättäälle, tutkimaan ympäristöä ja syömään mustikoita. 4-vuotiaana metsässä on ollut parasta juoksentelu, paikkojen tutkiminen ja hyppely. Ja jos vaikka mietitään sitä marjojen poimimista, niin sehän on vastaavaa kuin hamahelmityöt: opetellaan hienomotoriikkaa (pinsettiotetta), harjoitellaan keskittymistä ja niin edelleen. Lapsi ei tarvitse taitoja oppiakseen ostettua tavaraa, mutta hän tarvitsee kyllä aktivointia, sellaista tavallista, mutta monipuolista.

 

Tehdään asioita, joita muutenkin aikuisten elämään kuuluu ja otetaan lapset niihin asioihin mukaan. Ja välillä vaihdetaan.

 

 

Positiivinen muistijälki

Jos mennään poimimaan jotain, niin ei pienemmän lapsen tarvitse välttämättä poimia mitään. Hän voi rauhassa muodostaa mukavan suhteen siihen toimintaan. Se mustikkametsä on nyt helppo esimerkki. Eli jos lapsi saa seikkailla ja leikkiä turvallisen aikuisen lähellä mielenkiintoisessa paikassa, hänellä on sopivat varusteet ja hän näkee, että tuo aikuinen viihtyy myös tässä eikä malta lähteä pois, niin lapselle muodostuu kokemus siitä, että mustikkametsässä oli lapsena aina kivaa. Se kokemus niistä tilanteista jättää positiivisen muistijäljen, johon voi myöhemmin palata. Jos verrataan siihen, että lapsen on pakko poimia joku tietty määrä, niin hän alkaa todennäköisesti vihaamaan koko paikkaa ja touhua. Riidalla ei saada hyvää aikaiseksi tässäkään asiassa. Aina on otettu mukaan kaikille todella pienet ämpärit tai rasiat, joihin saa kerätä. Mutta yhtä hyvä vaihtoehto on keräämisen jälkeen istahtaa jäkälälle ja popsia ne välipalaksi.

 

Aktiivinen innostaminen metsässä/puutarhassa/pellolla…

Mun mielestä on ihan ok, että ottaa lapsen mukaan vaikka sinne metsään (tai omaan pihaan tai missä nyt ikinä poimiikaan) ja antaa hänen olla omissa ajatuksissaan sen enempää aktivoimatta. Jos haluaa ja jaksaa vielä lisää positiivista buustia, niin kuka ei hei kehuista tykkäisi? Kehua voi vaikka keräämistahtia, vähäistä roskien määrää, isoja marjoja, erikoisen muotoisia marjoja tai muuta vastaavaa. Kuinka hyvältä tuntuu kuulla esimerkiksi: ”Siis vau! Miten sä keräsit näin hienot marjat, eihän me näitä raaskita kaataa niitä tänne äidin ämpäriin, mitäs me tehtäis näistä iltapalaks? Laitetaanko vaniljajätskin kanssa sun marjoja? Vai haluatko laittaa pakastimeen ja kirjoitetaan päälle, X:n keräämät, niin sitten saat talvella maistella ikiomia?” Meillä on aktivoitu keräämään myös kisailemalla, mutta se ei tietenkään kaikissa perheissä toimi. Oman lapsen mielenkiinnonkohteet tietämällä voidaan käydä kauppaa myös extra-ajasta/-rahasta tai muusta vastaavasta. Meillä sai pari kesää sitten omenoita keräämällä rahaa.

Joka kerta neuvoteltiin, että paljonko esimerkiksi ämpärillisestä saa:

– Saanko ämpärillisestä kolme euroa?

– Kävisikö 1,5 euroa?

– No käy / Kaks ois parempi…

Säilöntätouhuissa
Lapsi itse halusi säilöä. En pyytänyt, käskenyt, muistuttanut tai auttanut.

 

Aktiivinen innostaminen säilöntään

Pääasia on, että kun kotona aletaan säilömään, että ei käännytetä lasta keittiöstä, vaan otetaan mukaan. Jos se ei riitä, jo muutaman vuoden ikäinen lapsi voi osallistua omalla tasollaan kotitöihin ja kotitöitä voi vaihtaa. Jos normaalisti lapsi tyhjentää astianpesukoneen, säilöntäpäivänä sen voi vaihtaa säilöntään liittyväksi. Lapsi voi silputa yrttejä, huuhdella multaisia juureksia, ripotella sokeria pakastemarjojen päälle tai perata mansikankarat. Koululainen voi keittää hilloa kasaan, soseuttaa sitä, etsiä mehupulloihin sopivia korkkeja, kirjoittaa pakastusteippiin säilöttävän tuotteen tiedot ja päivämäärän. Isompi voi jo etsiä itse reseptin, jolloin vanhempi on vaan mahdollistajana ja apukäsinä lähellä. Oletteko kuulleet siitä, että siivouspäivästä tehdään hauska ja hyväntuulinen esimerkiksi hyvällä musiikilla ja jäätelöllä? Minä yhdistän lapsuuden säilömispäiviin sen, että silloin sai äidin maailman parhaita sämpylöitä ja mummulassa esimerkiksi pullia. Lämmin mehu ja lämpimät hiivaleivonnaiset, parasta.

 

Ylpeys omista tuotteista

Kun omia tuotteita käsitellään ja maistellaan, se tehdään ylpeydellä. Monta kertaa talven aikana palataan siihen, kuinka kivaa oli kerääminen ja miten ihanaa on, kun saadaan näitä kesän herkkuja myös keskellä talvea.

”Onpas ihanaa, kun saatiin pakastimesta näitä vadelmia, muistatko silloin se hassu juttu, kun…”

”Eikä, täällä on enää 3 rasiallista tätä omenavaniljahilloa. Mihin me haluttaisiin nämä loput käyttää?”

Kotona maistellaan, intoillaan, puhutaan, vertaillaan, kuvaillaan ja ylpeydellä tarjotaan vieraille. Muistetaan sanoa, että tämä on oman pihan sadosta tehtyä raparperimansikkahilloa, maistakaapas. Tai tämä pesto syntyi omista basilikoista ja pitsapohjan tomaattikastike omista tomaateista. Ei nolostella, vaan rinta rottingilla. Ja tietenkin jos lapsi on millään tavalla osallistunut mihinkään vaiheeseen, muistetaan ilmaista se ja korostaa sitä lapsen kuullen muille ”Ilmankos tuli näin hyvää raparperipiirakkaa, arvaapas kuka nämä raparperit kävi hakemassa?”

 

Mitäs jos lapsi ei halua mukaan?

Ei aina tarvi halutakaan, joskus voidaan tehdä poikkeus. Mutta jos kyse on siitä, että kotiin jäätäisiin aina samasta syystä esimerkiksi siksi, että nenä on kiinni puhelimessa, niin se ei ole hyvä. Minkään asian tekeminen jatkuvasti ei ole hyvä juttu, vaan kannattaa katsoa monipuolisesti ympärilleen, Jos ei haluaisi mukaan johonkin ”semijärkevään”, niin pyytäisin täyttämään ja tyhjentämään astianpesukoneen eli tekemään kotiin jäämisestä vähemmän kivaa ja taas poimimisesta enemmän kivaa (esim. käydään matkalla metsästään pokemoneja, käydään siellä isolla kivellä, kävellään vanhan kodin ohi, kuunnellaan samalla musiikkia omassa pihassa). Jos lapsi on tottunut, että ei ole juuri rajoituksia, niin tottakai häntä kiukuttaa (etenkin jos on muodostunut riippuvuus vaikka peleihin). Aluksi sen jälkeen lapsi ei välttämättä keksi mitään tekemistä. Silloin toiminta kannattaa pitää lyhyenä ja erityisen paljon keskittyä positiivisiin asioihin. Mutta hiljalleen siitä pääsee yli ja tilaa jää luovuudelle, leikille ja jopa sille, että hän joku päivä osallistuu, koska se on vaan niin kivaa tekemistä.

 

Taidetta marja-aronioilla
Lapsi keski laittaa astiaan paperin, joka värjäytyi hienoksi. Hän myös halusi itse pakastaa osan: puhdistus, sokeria ja nimikointi. Minä keittelin mehua sillä välin.

 

PS. Lapsi oli kerätessään keksinyt, että kun marja-aroniat värjäsivät niin hienosti muovikipon pohjaa, niin hän voisi laittaa paperin sinne pohjalle, jolloin siitä tulisi taidetta. Hyvin keskitty! Puhelimet pois ja silmät auki elämälle. 🙂

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *