Satokausisalsaa
Lapset

Miten lapsi innostetaan maistamaan uusia makuja?

Kaupallinen yhteistyö: Satokausikalenteri

Miten innostetaan lapsi siihen, että hän maistaa uusia makuja? Muistan tätä kirjoittaessani, että perheet ovat erilaisia. Se mikä toimii meillä ei välttämättä toimi teilllä. Teillä saattaa toimia ihan toisenlaiset asiat kuin miellä. Tässä on kokemuksia siitä, mikä meillä on toiminut.

 

Makuja voi piilottaa

Olen harrastanut paljon makujen piilottamista. Uusiin makuihin tutustuessa perussääntönäni on, että otetaan vain yksi uusi raaka-aine kerrallaan käsittelyyn ja sitä käytetään osana tuttua ruokaa.

  • vauvan hedelmäsoseen voi sekoittaa esimerkiksi sellaiseen jogurttiin, josta vauva/pikkulapsi pitää
  • perunamuussiin voi laittaa jotain muutakin juuresta
  • osan lihasta voi korvata vastaavalla kasvisvalmisteella, jolloin muutos ei ole kerralla liian suuri
  • jos kaurajuomat ja muut kasvispohjaiset maitoa korvaavat valmisteet eivät miellytä maullisesti, niitä voi laittaa puuroon tai niistä voi tehdä kaakaon
  • erilaisista hilloista tai mehuista, jotka eivät maistu, saa maistuvia kiisseleitä
  • sellaiset jauhot, talkkunat, rouheet tai siemenet, joka ei maistu voidaan saada leipätaikinaan uppoamaan
  • kuivatussa muodossa sienet, yrtit ja muut voidaan murentaa niin pieneksi, että ne eivät välttämättä häiritse koostumuksensa takia
  • sosekeitot ovat lemppareitani uusiin makuihin totuttaessa

En ikinä valehtele, mitä ruoassa on. Jos sieniä karttavan lapsen kysymys kuuluu: onko tässä sieniä? Voin harhauttaa alkamalla juttelemaan ihan toisesta aiheesta tai vastaamalla, että ”Maista, tunnistatkos mitä makuja siellä oikein on?” tai vastaamalla, että ”Kyllä siellä on, mutta maistetaan silti”. Jos tiedän, että ruoassa on jotain, mikä ei ole lapsen mieleen, en erityisesti mainosta, että mitä se sisältää.

Eri kasvisten käsittely

Sen lisäksi, että piilotan raaka-aineita, laitan niitä myös esille. Kun lapset ovat mukana ruoanlaitossa, he saavat käsitystä siitä, miltä jokin raaka-aine näyttää raakana, miltä se haisee, miltä se tuntuu ja mitä sille tehdään. Raaka-aineita maistellaan välillä pelkiltään ja niitä voidaan tutkia muillakin tavoin. Raaka-aineiden maistelusta voidaan tehdä jännittävää omalla asenteella: Mitä jos vain hän saisi apukokkina maistaa cantaloupemelonia, eihän kerrota muille? Voidaan myös oikein tutkia lautasta: kuinka monta raaka-ainetta tunnistat tästä makaronilaatikosta? Tai tunnistatko maun, hajun tai värin perusteella, mistä tämä sosekeitto on tehty? Hedelmäkoria voidaan tutkailla yhdessä ja nimetä ne hedelmät, jotka muistetaan. Päätetään yhdessä, mitkä kaksi hedelmää päätyvät iltapalasmoothieen. Lapset todella kannattaa ottaa mukaan keittiöön aivan pienestä saakka. Lapsi voi osallistua oman taitotason mukaisesti aloittaen esimerkiksi mausteiden valinnasta tai kasvisten pilkkomisesta.

 

Satokausisalsaa
Satokausisalsaa -kirja sisälsi selkeän ja johdonmukaisen tarinan, reseptejä ja cd-levyn.

 

Tutustuttamalla kirjallisuuden kautta

Lukemalla lasten keittokirjoja ja muita ruoasta, syömisestä tai ruoantuotannosta kertovia tieto- ja satukirjoja, bongata lehdestä tuttuja raaka-aineita tai ruokia ja vaikka tutkimalla vanhoja keittokirjoja ja niiden kuvia, voidaan tukea sitä, että lapsi näkee ruokaa muuallakin kuin omalla lautasella. Saimme Satokausikalenterilta Satokausisalsa -kirjan ja se innosti meitä paljon. Kirjassa lapset seikkailevat retkillä ympäri maapalloa. Joka kuukausi tutustutaan tarinan avulla myös johonkin sesongin raaka-aineeseen. Joka kuukaudelle on oma laulunsa cd:llä. Sanotaanko näin, että ensimmäisinä viikkoina opin jokaisen laulun sanat ulkoa. Ne olivat hyvin tarttuvia ja löysimme omat lempparimme nopeasti. Biisit ovat laadukkaita ja tyyliltään ne edustavat eri musiikkigenrejä. Se ilahdutti myös suuresti! Satokausisalsa -kirjan löydät Satokausikalenterin verkkokaupasta.

 

Satokausisalsaa
Satokausisalsa innosti meidän 7-vuotiasta todella paljon!

 

Tutustuttamalla ruokaan muilla tavoin

Tässä muutamia esimerkkejä, miten me olemme pitäneet ruokaa, syömistä ja raaka-aineita puheenaiheena tai mielessä keittiön ulkopuolella:

  • erilaiset roolileikit: kauppa-, ruoanvalmistus- ja kioskileikit sisällä, leikkimökissä, hiekkalaatikolla, lumihangessa jne.
  • vierailut kotieläinpihoihin (esimerkiksi Muumaassa lapset pääsevät lypsämään lehmästä maitoa ja sen saa juoda kaakaojauheen kanssa)
  • ruokalorukortit ja muut loruttelut
  • erilaiset pelit: Hedelmätarha, nuppipalapelit, palapelit ja vastaavat
  • ruokien tai raaka-aineiden piirtäminen, värittäminen tai maalaaminen tai leikkaaminen lehdestä
  • erilaisten ruokalaulujen soittaminen ja laulaminen: Popsi popsi porkkanaa, Kielinupun Hedelmäkori yms.

 

Oma esimerkki

Ollaanpas rehellisiä: kukaan aikuinenkaan ei rakasta kaikkia makuja! Mielestäni paras esimerkki on oma esimerkki. Useinhan on niin, että aikuinen tekee ruokaa omien mieltymystensä mukaan. Aikuinen syö kotona usein mielellään sitä, mitä hän tai mahdollinen puoliso on valmistanut. Lapsi ei näe sitä, että aikuiset nirsoilevat. Minä yritän tehdä myös sellaisia ruokia, jotka eivät ole omia lemppareitani. En oikeastaan pidä esimerkiksi punajuurisalaatista tai jauhelihakeitosta, mutta valmistan ja/tai maistan sitä silti. Lapset ovat voineet nähdä, että minäkään en pidä kaikesta. Voin ilmaista sen ja se ei ole maailmanloppu. Maistan sitä, mutta en nauti siitä. Lapset saavat kokemuksen, että se on ihan ok. Jos maistamme vaikka uutta hedelmää, teen sen samaan aikaan. Minunkin reaktio voi olla, että ”Onpas kirpeä maku/limainen koostumus/…” ja usein keskitymme juurikin siihen, että maistetaan, koitetaan, keskustellaan, kuvaillaan ja kaikki tunteet ja kokemukset ovat yhtä sallittuja. Ja kuinka opettavaista se on, jos käy niin, että uudesta kasviksesta lapsi pitää ja aikuinen nirsoilee vieressä. Makuja on monia ja se on ok!

 

Tortillaa
Lapsi sai päättää, mitä hän halusi iltapalatortillan väliin. Tortilla sisälsi kinkkusuikaleita, banaania ja mangoa – ei kastiketta, ei juustoa. Ja ehdottomasti kylmänä! Asia selvä, hyvää ruokahalua 🙂 Makuja on monia ja aina ei tarvitse tehdä aikuisen (eikä lapsen) mieltymyksen mukaan.

 

Antamalla tilaa, ei tekemällä numeroa

Joskus pöytätaisteluista kehittyy sellainen peli, jossa lapsi kieltäytyy, aikuinen hermostuu, kiristää, maanittelee, uhkailee, ei toteuta uhkauksiaan, lahjoo ja hauskuuttaa saadakseen lapsen syömään. Meillä ei ole pelattu niitä pelejä. Kaikki katseet eivät kohdistu lapseen, vaan lapsen syömistä vilkuillaan sivusilmällä, jutellaan mukavia ja annetaan tilanteen kehittyä itsekseen. Kyllä lapsi lopulta maistaa. Hän pääsee leikkimään maistettuaan kaikkia makuja, joten ei hän pöydässä loputtoman pitkään jaksa istua muiden lopetettua ruokailun.

 

Säännöillä: kaikkia makuja maistetaan

Meillä on sääntönä, että kaikkea tarjolla olevaa pitää maistaa. Siis jokaista erikseen tunnistettavaa raaka-ainetta. Joskus vaikka sosekeitossa niitä kaikkia tulee maistettua kerralla, risotossa maistetaan erikseen esimerkiksi riisi, sipulinpala, herne, lohi, fenkoli ja niin edelleen. Lapsen ei tarvitse syödä ruokaa, jos hän ei siitä pidä. Riittää, että hän maistaa aivan yhden pienenkin sipulinpalan tai vastaavan. Muuta ruokaa ei ole tarjolla (ellei ole jokin tärkeä reissu, jonne ollaan lähdössä tai muuten tärkeä turvata, että lapsi syö hyvin ennen lähtöä). Hyvin harvoin on käynyt niin, että lapsi olisi lopettanut syömisen siihen, mutta sekin on sallittua. En yleensä maanittele ottamaan lisää tai rankaise siitä, että ruoka ei maistu. Sääntönä on, että kaikkea maistetaan ja se riittää minulle. Miksi meillä on tällainen sääntö? Siksi, että yhteen makuun tottuakseen tarvitaan usein kymmeniä toistoja. Siksi se, että ”maistoin tätä jo kesällä, enkä tykännyt” ei kelpaa selitykseksi. Joskus totumme makuihin ja makumaailmamme muuttuu hiljalleen, joskus taas makumieltymykset ovat pysyvämpiä. Sitä ei voi tiedä, ellei maista aina. Enkö sitten pelkää, että jää nälkä? En pelkää. Lapsiperheessä syödään usein esimerkiksi 13 tunnin sisällä viisi ateriaa, jolloin ateriaväli on niin lyhyt, että lapsi jaksaa seuraavaan ruokailuun asti.

 

Uhkaus, lahjonta, kiristys

Näistä keinoista en käytä uhkausta enkä kiristystä. Se ei ole reilua. Joskus olen tehnyt niin, että olen luvannut jälkiruoan, jos on syönyt ruoan loppuun. Jälkiruokaa ei syödä meillä tiettynä päivänä, vaan tilanteen mukaan. Jos ruokana on jotain, jonka tiedän etukäteen maistuvan huonosti, lupaan jälkiruoan kaikille, jotka syövät ruoan loppuun. Jälkiruokana on saattanut toimia myös esimerkiksi viinirypäleet tai vastaavat. Kyllä lapset (omat ja muiden) tottuivat siihen, että kaikki eivät välttämättä saa jälkiruokaa. Joskus kävi niin, että minä en saanut, mutta kaveri sai ja joskus toisinpäin. Eipä siitä juuri ole itketty ja jos on, vanhempien yksi tehtävä on varmistaa, että lapset kokevat pettymyksiä turvallisessa ympäristössä. Niistä päästään yli ja jatketaan, ei siinä sen kummallisempaa! Toki se vaatii aikuiselta pelisilmää, että jälkiruokaa ei luvata aina sellaisena päivänä, joka suosii yhtä lapsista ja hänen mieltymyksiään toistuvasti.

 

Leikiksi lyöminen

”Ruoalla ei saa leikkiä.” Miksi ei? Ruokaa ei saa tuhlata sillä, että sillä pelleilee, mutta jos kurkkujen laittaminen silmille hauskuuttaa ja saa hyvän mielen ja sitä kautta kurkut maistuvat paremmalta, en ymmärrä, miksi se olisi haitallista. Aiheutuuko haitta enemmän kurkuille, lapsille vai aikuisen egoille ja säännöille? Ruoalla leikkiminen ”täältä tulee lentokone” on ok vauvojen kanssa, mutta miksi isomman lapsen kanssa siitä tulee haitallista? Leikki on lapsen luontainen keino oppia, miksi makujen kanssa leikkiminen olisi lapselle pahaksi? Erilaiset ruokaan liittyvät leikit ovat meillä sallittuja. Sitä paitsi, kuka vetää rajan, onko ruokataiteen tekeminen ruoalla leikkimistä? Onko sormin syömin leikkimistä? Onko roolin ottaminen leikkimistä (”Tämä palomies syö kaikki punaiset tulet lautaselta.”)? Jos ne ovat, miksi ne ovat väärin?

 

Leikkihamppari
Ruoalla saa leikkiä. Lapset oppivat leikkimällä ja meillä on leikitty paljon erilaisia roolileikkejä, myös ruoanlaittoon liittyen.

 

Aikuisen asenne

”Hei siinä on sitten banaania, sä et kuitenkaan tykkää siitä”! Välillä kuulee, että aikuinen tyrmää lapsen mahdollisuuden tutustua uusiin makuihin. Uskon, että tämä tapahtuu usein aikuisen itse sitä tiedostamatta. Usein aikuiset myös syyllistävät lasta siitä, että ”ei tietenkään tämä äitin tekemä maistu sulle” ja se on mielestäni epäreilua. Ei se ole lapsen vika, että hän ei ole tottunut kaikkiin makuihin. Itsekin olen syyllistynyt tähän väsyneenä, mutta tiedostan sen epäreiluuden ja koitan välttää sitä viimeiseen asti. Tiedän, että se tulee karjalaiselta mummolta perintönä ”Eik siul mikkään kelepaa”. Monipuolisten makujen tarjoaminen on aikuisen tehtävä. Mielestäni ruoalla ei saisi myöskään rankaista. Tuntuu suorastaan kidutukselta se, että jos lapsi ei syö ruokaa, se pitää syödä seuraavalla ruoalla kylmänä ennen kuin saa jotain muuta. Laitamme itsekin joskus annoksen jääkaappiin ja jatkamme siitä seuraavalla aterialla. Mutta se ei saa tapahtua syyllistämisen, uhkailun ja kiristyksen voimin. Ruokaan kehittyy epäterve suhde näillä keinoilla ja se voi pahimmassa tapauksessa kostautua vääristyneenä ruokasuhteena tai esimerkiksi syömishäiriöinä. Pidetään siis positiivisuudesta kiinni (lisää positiivisesta ruokailukokemuksesta täältä)! Yksi ihana keino siihen on Satokausisalsakirjan avulla positiivisten ruokatarinoiden lukeminen, ruokajutuista puhuminen, helppojen reseptien testaaminen yhdessä ja hyvän musiikin tahdissa hetkuminen. Tästä linkistä voit tilata Satokausikalenterin tuotteita. Suosittelen lämpimästi!

 

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.