Brunssi
Lapset

Leikisti lomalla kylpylähotellissa

Roolileikit ovat aina olleet todella suosittuja meillä. Niitä ovat kaikki leikkineet mielellään ja ne ovat olleet suosiossa iästä riippumatta. Aikuiset ovat leikkineet mukana, lapset keskenään, lapset yksinään ja niin edelleen. Roolileikkien aiheet ovat vaihdelleet ja saaneet vaikutteita tulevista ja menneistä tapahtumista, retkistä, harrastuksista, aktiviteeteista, matkoista, suosiossa olleista lastenohjelmista, lauluista ja niin edelleen. Adhd:n ja kehityksellisen häiriön erikoislehden Verraton verkkojulkaisussa oli mielestäni hienosti lasten leikkien merkityksestä sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Sillä katsotaan olevan vaikutusta myös myöhempään koulumenestykseen. Voit lukea sen tästä linkistä. Joitakin viikkoja sitten talviloman alkaessa tytär oli kärsinyt melkein kolme viikkoa kunnon yskästä. Koronatestit olivat negatiiviset ja lääkärikäynnit osoittivat, ettei kyse ollut mistään vakavammasta. Tyttären piti lähteä mummulaan viettämään perinteistä talvilomaviikkoa talviaktiviteetteineen, mutta yskän ja vallitsevan huonontuneen koronatilanteen takia päätimme jäädä kotiin. Yhtenä päivänä lapsi sanoi, että koska emme voi lähteä kylpylähotelliin, vietetäänkö hotellipäivä kotona?

 

Esivalmistelut

Kun lapsi sai päähänsä tämän ajatuksen, ennen vastaustani hän meni yläkertaan ja pakkasi molemmille omiin matkalaukkuihin tarpeellisia matkatavaroita. Siellä oli tavaroita sandaaleista ja aurinkolaseista lähtien. Ja kuuden päivän kesävaatteet. Me myös siivosimme, jotta hotellipäivää olisi mukava viettää puhtaassa kodissa. Minä hoidin alakerran, tytär siisti yläkertaa. Siivosimme, jotta voisimme keskittyä leikkimiseen siten, että meillä olisi mahdollisimman vähän muita ärsykkeitä. Tästä voi lukea hieman lisää Kati Saurulan vieraskynäkirjoituksesta Tavaravalmentaja Sannan blogissa Visuaalinen häly ja ADHD. Myös kylpyhuoneeseen tytär oli laittanut uimapuvut roikkumaan, nostanut kylpyvaahdon esille ja niin edelleen. Hän toi illalla valmiit matkalaukut alakertaan eteiseen ja laittoi valmiiksi niiden päälle myös takit, viereen asetteli kengät. Itse suunnittelin brunssia ja se oli hyvä tehdä nyt, sillä juuri samana päivänä olin hakenut kauppatilauksen, joten jääkaapissa oli paljon muutakin kuin valo.

 

Brunssi
Kylpylähotellin brunssi koottiin noutopöydäksi.

 

Aamu

Herätyskello soi puoli seitsemältä. Joimme, puimme ja pesimme hampaat. Otimme roolit heti aamusta. Itse hoksasin vielä nopeasti tehdä pikaversiot matkalipuista KYLPYLÄHOTELLI IHANA:n. Menimme sijoitusasunnollemme avaamaan oven sähkömiehelle ja maalasimme kaappeja eli menimme siis ”töihin”. Söimme siellä leivät aamupalaksi. Tämän jälkeen ajelimme ympäri kaupunkia tutun reitin sijaan, jotta matka tuntuisi paremmin siirtymältä uuteen paikkaan. Kotiin.. siis anteeksi kylpylähotelliin tultuamme minä laitoin meille brunssin ja lapsi kävi heti viemässä oman matkalaukkunsa yläkertaan ja vaihtoi kesäisemmät vaatteet päälle. Kun ollaan hotellissa, juhlissa, matkoilla tai muuten on erityinen tilanne, saa syödä mitä vaan. Ei tarvitse maistaa kaikkea, ei tarvitse syödä järkevästi, saa aloittaa jälkiruoasta ja niin edelleen. Juhlan ja loman on tarkoitus olla erityinen hetki, jolloin ei nipoteta. Harvassa ne hetket kuitenkin ovat.

 

Hampurilaiset
Kylpylähotellissa saatiin syödä valmista ruokaa.

 

Iltapäivä kylpylähotellissa

Brunssin jälkeen päätimme mennä itse kylpyläosastolle. Itse ajattelin jotain ihanan rentouttavaa kylpyhetkeä, mutta lapsella oli mielessä ennemminkin sellainen kylpylähetki, jossa on liukumäkiä, tekoaaltoja, pärskähteleviä sukelluksia ja naurunremakoita. Mahduimme molemmat samaan kylpyyn ja saimme suunnilleen sen, mitä haimme, kun olimme joustavamielisiä toistemme tarpeita kohtaan. Tämän jälkeen minäkin sain kesävaatteet päälleni. Minä lämmitin takan tunnelman luomiseksi. Lapsi halusi aloittaa uuden tuhannen palan palapelin ja sitä teimme pariin otteeseen iltapäivällä. Koska kylpylähotellissa ei tehdä itse ruokaa, kävin hakemassa Amarillosta meille hampurilaiset ja katsoimme yhdessä kaksi jaksoa Masked Singer USA. On mahtavaa, kun on sen ikäinen, ettei tarvitse enää tekstityksiä lukea ääneen. Herkuttelimme siis sohvalla valmista ruokaa. Keksejä ja muita herkkuja syödään harvoin, mutta nyt ”kun kerran lomalla ollaan” niin pienet kädet kävivät keksikipolla usein. En puuttunut siihen. Hampurilaisannoksista jäi puolet seuraavalle päivälle. Ei se nyt varsinaisesti haitannutkaan. Tämän jälkeen menimme yläkertaan leikkimään Brion junaradalla ja Ryhmä Hau -koirilla. Kylpylähotellissa kun oli myös leikkihuone.

 

Leikkitilassa
Kylpylähotellissa leikkitilassa (tai sen vieressä käytävällä) leikittiin junaradalla ja koirilla.

 

Ilta kylpylähotellissa

Kylpylähotelli tarjosi meille herkkuiltapalan. Iltapalaksi söimme kaupan valmista mutakakkua, joka oli vierasvarana pakastimessa. Lisäksi herkuttelimme ananaskirsikoilla, jotka ovat yksiä lempparihedelmiäni. Jostain syystä ne eivät yksittäin maistu kovin hyviltä, mutta kun niitä ottaa useamman, niin huomaa, että kohta on kulho tyhjä. Tytär huomasi saman ilmiön nyt ensimmäistä kertaa. Aiemmin hän on hiukan irvistellyt niille. Iltapalan yhteydessä jatkoimme vielä hetken palapeliä. Iltapalan ja hammaspesujen jälkeen luimme kirjaa. Välillä lapsi luki ja minä kuuntelin ja välillä toisinpäin. Samaa tietokirjaa on luettu jo monena iltana ja se on todella innostava. Jokaisen virkkeen jälkeen hän kuittaa, että ymmärsikö vai ei eli selitänkö minä paremmin. Kesken lukemisen hän innostui haaveilemaan, virkkaamaan, suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja analysoimaan elämää.

 

Yhteenveto päivästä

Seuraavana aamuna meillä oli checkout klo 10, jolloin lähdimme taas maalaamaan. Se oli selkeä siirtymä roolista ja rennosta otteesta takaisin arkisempiin asioihin. Olipa meillä antoisa päivä! Nautin suuresti äitiydestä ja lapsista. Juuri tätä kaipasin – irtiottoa arjesta. Vaikka olimme kotona, ei minun olisi tullut mieleenkään, että voisimme lomailla näin kotona. Rakastan lasten luovuutta! Ja oli ihan parasta syödä hyvin, viettää aikaa yhdessä, nauraa, leikkiä ja olla. Koronasta on paljon haittaa, mutta tänään se ei elämäämme haitannut. Muita lapsiin liittyviä blogipostauksia löydät tästä.

 

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.