Kuivakaappi
Järjestys

Kuiva-ainekaappien järjestäminen

Kuiva-ainekaappien järjestäminen tuntuu henkilökohtaiselta asialta. Tuntuu, kuin paljastaisin itsestäni todella paljon kirjoittamalla tämän tekstin. Kun astumme sisään toisen henkilön keittiöön ja avaamme kaapit, näemme hyvin erilaisia ratkaisuja. Jonkun jääkaappi on täpötäynnä, mutta kuiva-ainekaapista löytyy suunnilleen makaroni- ja riisipussit, suola ja sokeri. Toisen jääkaappi voi olla tyhjempi, mutta kuiva-ainekaappi pursuaa erilaisia jauhoja, sokereita, säilykkeitä, kuivaleipiä, hiutaleita, mausteita, pastoja ja niin edelleen. Kuiva-ainekaappien erilaisuutta selittää esimerkiksi raha, leipomis- tai ruoanlaittoinnostus, ruokavalio, säilytystila tai sen puute, pyrkimys minimalistisuuteen tai pyrkimys hätävaran ylläpitoon, etäisyys kauppoihin, elämänrytmi ja niin edelleen. Joidenkin ystävien mielestä minulla on paljon kuiva-aineita ja äitini mittapuulla mun kaapit ovat aivan tyhjät ”eikö tosiaan ole ylimääräistä jauhopussia” -huudahduksen saattelemana. Ei tietenkään ole mitään oikeaa tai väärää kuiva-ainekaapin järjestystä tai kuiva-aineiden määrää. Tässä postauksessa kerron hieman omista kokemuksistani ja siitä, miten olen järjestänyt oman kuiva-ainekaappini ja miten pidän sen järjestyksessä. Kuiva-aineet ovat pääosin, omissa kannellisissa, läpinäkyvissä purkeissaan. Suurimpaan osaan on nimikoitu Dymolla esim. ”spaghetti”.

Kuivakaappi
Kuiva-aineiden laittaminen erillisiin purkkeihin ja niiden nimikointi on auttanut minua hahmottamaan kaappien sisältöä ja ne on helpompi pitää järjestyksessä.

– Pastahylly

Pastahyllylle kuuluvat nuudelit, spaghetit, makaronit ja muut pastat sekä lasagnelevyt. Tällä hetkellä hyllyllä on kaikkia edellämainituista.

– Riisihylly

Riisihyllyllä voi olla erilaisia riisejä, kuten jasmiiniriisiä, tummaa riisiä ja risottoriisiä, mutta myös vastaavia tuotteita, kuten ohraa tai härkäpapurouhetta. Risottoriisi on päässyt loppumaan, mutta muuten hyllyillä on hyvin täytettä.

Jauhohylly

Jauhohyllyllä on useimmiten vehnä-, peruna- ja korppujauhoja. Sieltä saattaa löytyä myös muita jauhoja, riippuen tarpeista. Peruna- ja korppujauhot ovat molemmat ihan lopussa, purkin pohjat vain peittyvät. Käytän vanhat loppuun ja ostan sitten, kun seuraavan kerran on tarve. Tällä hetkellä hyllyillä on lisäksi vehnä-, hiivaleipä- ja sämpyläjauhoja.

– Sokeri- ja makeutushylly

Sokerihyllyllä on hunajaa ja erilaisia sokereita, kuten esimerkiksi fariini-, hillo- ja tomusokeria. Sokerihyllyllä olen säilyttänyt myös leivontakaakaon ja normaalin kaakaon (että se ei päädy iltapalapöytään niin helposti).

– Säilykehylly

Käytän säilykkeitä todella vähän, siksi olen sijoittanut säilykehyllyn ylimmäksi. Siellä on kori, joka on helpompi ottaa alas, kuin yksittäiset säilykepurkit. Mikäli meillä on säilykkeitä, ne ovat esimerkiksi papuja, linssejä tai joskus myös tomaattimurskaa (tykkään tehdä tomaattisoseen itse ja siksi sitä on pakkasessa usein). Nyt säilykehyllyllä taitaa olla myös hernekeitto sekä tahinia. Teen hernekeiton usein itse, mutta joskus ostan kaappiin hätävaraksi myös jonkun erittäin helpon ja nopean valmiin ruoan.

– Lisukehylly

Yksi matala hylly on sopiva sellaisille kuivalisukkeille, joita voi laittaa esimerkiksi salaattiin tai kasvissosekeiton päälle. Tämän hyllyn rasioihin päätyvät siis erilaiset pähkinät ja siemenet. Tällä hetkellä siellä on suolapähkinöitä, cashewpähkinöitä, pinjansiemeniä ja siemensekoitus. On siellä joskus ollut myös sipulirouhetta tai muita vastaavia tuotteita.

– Varasto

Kuiva-ainekaappien järjestäminen helpottuu, kun yksi hylly on varattu ylimääräisille raaka-aineille. Kutsun sitä varastoksi ja se sijaitsee aivan ylähyllyllä. Pyrin ostamaan kaikkea vain tarpeeseen ja käyttämään edelliset loppuun, ennen kuin ostan uutta. Lisäksi pyrin laittamaan jokaisen tuotteen sopivan kokoiseen muovilaatikkoon, jotta esimerkiksi puolet siitä ei jää pyörimään pussiin ja puolet alkuperäiseen pakkauslaatikkoon. Joskus kuitenkin ostan tarjouksesta useamman kappaleen jotain tuotetta, joku muu ostaa niitä meille tai tuo tullessansa esimerkiksi ylimääräisen kahvipaketin. Sellaiset kaikki, jotka eivät järkevästi mahdu omille hyllyillensä, laitan varastohyllylle. Siellä ei kovin montaa tuotetta ole, joten tiedän kyllä, kun jokin tuote loppuu, että onko sitä varastossa. Pyrin myös käyttämään sellaisia raaka-aineita enemmän, joita tiedän olevan jemmassa varastossa, jotta ne eivät pääse menemään huonoksi.

Kuiva-ainekaappien järjestäminen helpottuu, kun yksi hylly on varattu ylimääräisille raaka-aineille.

– Mausteet

Siirsin joitakin vuosia sitten mausteet pois liesituuletinkaapista, kun mietin, mihin laittaisin puukot niin, että ne olisivat turvallisesti pois lasten ulottuvilta. Hyllyt poistettiin kyseisestä kaapista ja tilalle laitettiin voimakkaat magneettilistat, joihin puukot tarttuvat hyvin. Mausteet päätyivät silloin matalaan vetolaatikkoon, joka ei ole minua miellyttävin vaihtoehto, mutta varmaankin järkevin tässä tilanteessa. Mausteet makaavat aterinlaatikossa kyljellään. Suurin osa mausteista on purkeissa, mutta joitakin on myös pusseissa. Samassa vetolaatikossa on myös lasten purkka- ja xylitolpastillirasia.

– Kahvi, tee, keksit

En itse juo kahvia enkä juuri teetä, mutta meillä on herkkukaapissa yksi ylähylly niille, jotta ne ovat helposti otettavissa, kun vieraita tulee. Kyseisellä hyllyllä on myös kahvinkeittoon tarvittavat suodatinpussit ja mittalusikka.

– Herkut

Jos meillä on kaapissa herkkuja, ne pyritään sijoittamaan kaikki yhdelle hyllylle. Pillimehuja on ollut sekä lasten tarpeita ajatellen, että minua. Kannan aina mukanani (kauppaan, kävelylle, metsään – joka paikkaan) pillimehua, jotta jos migreenikohtaus iskee, saan otettua lääkkeet ja samalla hieman energiaa, että selviän tilanteesta esimerkiksi kotiin. Mitään ei tälläkään hyllyllä ole automaattisesti. Välillä hylly on tyhjä ja välillä se pursuilee. Meidän 7-vuotias saa mm. tädeiltään karkkipusseja, mutta ne jäävät helposti useammaksi kuukaudeksi syömättä. Hyllyllä on myös yksi keraaminen astia, jonne laitan irtonaiset tikkarit, lakupötköt tait muut vastaavat. Aiemmin kyseisellä hyllyllä oli myös lastenruokapurkkeja hätävaraksi. Tällä hetkellä hyllyllä on synttäreiltä jääneitä suklaamunia ja astiassa näytti olevan yksi Muumitikkari ja Lauantaipussista tms. tullut purkkapakkaus, jossa on retkelle mukaan otettavaksi pari purkkaa. Lisäksi hyllylle oli tytär asetellut 4 ylimääräistä karkkia, joita hän ei jaksanut syödä. Ystävä oli ostanut lapsilleen ja tyttärelleni pienet karkkipussit viikko sitten ja kyseiset karkit ovat siis sieltä peräisin.

– Aamupalalaatikko

Yhteen alakaapin vetolaatikkoon olen kerännyt aamupalatarpeita. Siellä on muovirasioissa erilaisia puurohiutaleita tai -ryynejä ja jotain kuivaleipää. Usein laitan tuoreleivänkin sinne, mikäli kaikki ei kulu kerralla. Siellä on ollut myös mysliä, granolaa ja muroja. Tällä hetkellä vetolaatikko on aika tyhjä. Sieltä löytyy kaura- ja ruishiutaleita, mannasuurimoita, maissikakkua, muutama siemennäkkileipä ja kaksi palaa kauraleipää, jotka syömme tänään.

Keittiön tasot

Keittiön tasoilla on ”munala” eli munakaappi. Munien pohjaan kirjoitan tussilla päiväyksen ennen kuin siirrän ne pois omasta kennostaan. Keittiön tasoilla ovat myös hedelmät ja muut lämpimässä säilytettävät kasvikset tarjoiluastioissa. Keittiön tasoilla tai avohyllyllä säilytän myös sipulit. Haluaisin toisaalta, että keittiön tasot olisivat mahdollisimman tyhjät, mutta rakastan hedelmiä, joten tasoilla on usein paljon kaikkea.

Kitchen
Keittiön tasoille haluan mahdollisimman vähän tavaraa. Suunnitelmallisuudella raaka-aineita ei tule ostettua liikaa.

Kuiva-ainekaappien pitäminen järjestyksessä

Kaikki kuiva-aineet ovat siis omissa läpinäkyvissä muovipurkeissaan. Kun ostan jotain minulle uutta kuiva-ainetta tai sellaista tuotetta, jota tiedän käyttäväni vähemmän, otan palan maalarinteippiä tai pakastusteippiä ja kirjoitan siihen vähintään parasta ennen -päiväyksen. Joskus jotain muitakin tietoja. Teipinpalan kiinnitän muovirasian pohjaan. Esimerkiksi pastoihin en kirjoita, ne ehtivät kulua loppuun poikkeuksetta ennen parasta ennen -päiväystä, kun ei osta liian montaa laatua. En pidä kuiva-ainekaapissa oikeastaan mitään siksi, että sitä kuuluu olla. Kun jokin kuiva-aine loppuu, laitan sen kauppalistaan, mikäli sitä tarvitaan seuraavalla viikolla. Ruokalistoissani on kauppalistat, joista on helppo tarkistaa, että olikos meillä vielä sitä nuudelia vai ei. Koska olen lajitellut kuiva-ainekaapit sisällön mukaan ja ne ovat läpinäkyvissä purkeissa, pistää silmään, mikäli pastahyllylle tulee laitettua esimerkiksi sokeripurkki. Mikäli joku päätyy väärälle hyllylle, siirrän sen heti huomattuani takaisin omalle hyllyllensä. Näin käy kuitenkin harvoin. Koska meillä ei ole kuiva-ainekaapeissa yleensä mitään liikaa tai mitään ylimääräistä, kaapeista näkee yhdellä silmäyksellä, mitä siellä on. Tämän lisäksi pidän ainakin pari kertaa vuodessa päivän, jolloin otan kaiken alas kuiva-ainekaapeista, varmistan, että missään ei ole päiväys menossa vanhaksi ja pyyhin hyllyt ja täytän mahdolliset ylimääräiset raaka-aineet omille hyllyille rasioihinsa, mikäli ne mahtuvat. Jos päiväys on menossa vanhaksi, keksin kyseisestä raaka-aineesta seuraavia ruokia tai iltapaloja mahdollisimman paljon. Kuiva-ainekaapit pysyvät järjestyksessä, koska haluan niiden pysyvän järjestyksessä. Joskus se onnistuu hyvin ja joskus huonommin. Kuiva-ainekaappien järjestäminen helpottuu, kun sitä tekee säännöllisesti. Tässä vielä linkki konmaritukseni vaikutuksista keittiöelämän järjestämiseen.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.